Vaikka Ritva itseään laiskaksi kuvaileekin, on hän lavalla tunnettu varmuudestaan. Roolien opiskelu alkaa ensin yksin, jonka jälkeen teosta työstetään korrepetiittorin kanssa, ja lopulta vuorossa ovat ohjausharjoitukset lavalla. Oopperoiden ulkoa opettelua tukevat lavatekeminen ja toistot – roolit painuvat mieleen paikkojen ja asemoinnin mukaan. ”Oopperat muistan hyvin, enkä tarvinnut kuiskaajaa yleensä ollenkaan. Liedien kanssa olen saanut tehdä paljon enemmän töitä.”
 |
| Marzelline vuonna 1967 Beethovenin oopperassa Fidelio |
Maakuntaoopperoissa ei edes ollut kuiskaajia, joten niin omat kuin toistenkin roolit on täytynyt osata pilkulleen. Kapellimestari Kari Tikka muistaa Ritvan turhautuneen ja vihastuneen ilmeen, jos harjoituksessa musiikki tai teksti meni väärin. ”Ritvalla on kovat vaatimukset itselleen. Hän ei varmasti tehnyt samassa paikassa virhettä uudelleen.”
Oopperaroolien opettelu on kyllä Ritvalta luonnistunut, mutta nimien muistaminen on aina ollut vaikeaa. Ritvan kanssa vuosien ajan yhteistyötä tehnyt pianisti Collin Hansen tunnistaa saman piirteen itsestään. ”Tiedän vain yhden henkilön, jolla on vielä huonompi nimimuisti kuin minulla ja se on Ritva Auvinen! Naurattaa, kun puhumme ihmisestä, jota tapaamme miltei päivittäin ja silti kumpikaan ei muista nimeä.”
 |
| Agathe vuonna 1968 Weberin oopperassa Taika-ampuja |
Kun Ritva harjoittaa roolia, hän antaa aikaa lopullisen tulkinnan muotoutumiselle, eikä koskaan opettele teosta itsekseen loppuun asti. Ritva ottaa huomioon korrepetiittorin näkemykset ja jättää vielä tilaa kapellimestarin toiveiden toteuttamiselle. ”Lopuksi lisään nämä siihen, mitä olen itse ajatellut. Joustavuus ja sosiaalisuus ovat erittäin tärkeitä ominaisuuksia taiteilijalle.”
Kari Tikalle on jäänyt mieleen Ritvan rautainen laulukunto, mikä ilahduttaa kapellimestaria harjoittamisenkin näkökulmasta. Ritva ei markkeerannut harjoituksissa niin kuin monet laulajat tekevät. ”Toisinaan harjoituksissa Ritva käytti ääntä varovaisemmin, mutta hyvän tekniikan ansiosta ei jatkuvasti pelännyt äänensä puolesta. Ritva pystyi hoitamaan esiintymisen huonommassakin voinnissa.”
Maakuntaoopperoiden produktioissa Ritva muisti muidenkin roolien osuudet ja auttoi toisia laulajia tarvittaessa sisääntuloissa. Tenori Kalevi Koskinen muistaa, että kerran Carmenin duetossa jostain syystä, jota Koskinen ei vieläkään tiedä, Ritvalta jäi pari kolme tahtia laulamatta. Lavan takana Ritva kihisi ja kirosi itselleen mokomaa mokausta. Väliajan koittaessa kapellimestari Aarre Hemming tuli takahuoneeseen ja nauroi leveästi. ”Kerrankin! Että näinkin voi tapahtua, että Ritva putoaa!”
 |
| Carmen vuonna 1972 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti