tiistai 28. kesäkuuta 2016

Laulajien, muttei koirien, kouluttaja

Palo opettamiseen on Ritvalla aina ollut vahva. Niinpä jo lauluopintojen varhaisessa vaiheessa oppilaita alkoi ilmaantua yksityistunneille ja opetustyötä tarjottiin kesäkursseilta. Tähän mennessä opetusvuosia on Ritvalle kertynyt jo yli viisikymmentä. Sibelius-Akatemiassa ja ammattikorkeakoulu Metropoliassa (entinen Stadia) opettamisen lisäksi kesäiset laulukurssit muun muassa Joutsenon Taidekesässä, Kangasniemen Musiikkiviikoilla ja Ilmajoen Musiikkijuhlilla ovat kuuluneet vuosikymmenten ajan oleellisena osana Ritvan suven viettoon.

Ritva Joutsenon Opistolla
Joutsenon Taidekesän laulukursseilla Ritva on opettanut vuodesta 1977 lähtien – pidempään kuin kukaan toinen Taidekesän opettaja. Tänäkin kesänä Ritva pitää Joutsenossa kolmipäiväisen italialaisten aarioiden harjoittamiseen keskittyvän mestarikurssin. Pianisti Liisa Pimiä tutustui Ritvaan Joutsenossa 70-luvun loppupuolella molempien ollessa opettamassa kurssilla. Pimiä on saanut yhteistyöstä hyödyllistä tietoa ja taitoa. ”Korrepetiittorin pitää tietää laulamisesta. Täytyy tietää, mikä on terveellistä laulajalle. Ritva on muun muassa hyvä esimerkki siitä, että tekstiä voi laulaa millä korkeudella vaan”. 

Pianisti Gustav Djupsjöbackan kanssa pitkään jatkunut yhteistyö on niin ikään saanut alkunsa kesäiseltä laulukurssilta, kun duo esiintyi ensimmäisen kerran yhdessä Joutsenon Taidekesän opettajien konsertissa vuosikymmeniä sitten. Taiteilijat olivat Helsingissä puhuneet yhteistyöstä, ja kesäkurssilla se sai luontevan aloituksen. Djupsjöbacka oli kuullut Ritvaa lavalla ensimmäisen kerran vuonna 1973 Savonlinnan Oopperajuhlien Taikahuilussa. ”Ikäeromme tuntui silloin merkittävältä, koska pääsin nuorena kloppina tekemään yhteistyötä jo tunnustetun taiteilijan kanssa.” Djupsjöbacka on vuosien varrella säestänyt Ritvan oppilaita paljon, ja Joutsenon Taidekesän kursseilla on ollut tärkeä rooli taiteilijoiden yhteistyön vahvistumisessa. Yhteistä opetustyötä ovat seuranneet konsertit ympäri Suomea ja Eurooppaa sekä New Yorkissa asti.

Joutsenon Taidekesässä Ritva, Gustav Djupsjöbacka, Aili Purtonen ja Leena-Marja Virtanen vuonna 1987

Joutsenon Taidekesän kurssisihteerinä pitkään toimineen Leena-Marja Virtasen näkökulmasta Ritvan kanssa on ollut helppo tehdä töitä, eikä vuosien varrella ole ollut yhtään katastrofia, viime hetken peruutusta tai myöhästymistä. Halukkaita oppilaita on ollut tulossa joka vuosi reilusti enemmän kuin kurssille on pystytty ottamaan. Ritvalla on ollut kesäkurssin vapaina hetkinä tapana istuskella pihakeinussa jutustelemassa oppilaiden ja toisten opettajien kanssa, ja ohjata aamuisin laulajille jumppaa opiston pihanurmella. Virtanen kertoo, että Ritva on vuosien saatossa tutustunut koko opiston henkilökuntaan, niin keittäjiin kuin toimiston väkeen, ja tervehtii kaikkia yhtä ystävällisesti. Kun Ritva täytti 70 vuotta ja piti konsertin Ruoholahdessa, Joutsenon opiston henkilökunta matkasi omasta aloitteestaan juhlakonserttiin syysretkellään. ”Ritva ei diivaile. Se on järjestäjien kannalta ihailtava asia. Ritva on helposti lähestyttävä, joten ventovieraatkin uskaltavat tulla juttelemaan.” Pianisti Collin Hansen tunnistaa Ritvassa saman piirteen, ja muistaa yhteisiltä kursseilta Ilmajoelta, kuinka kaupungilla ja kahviloissa ihmisiä tuli laumoittain juttelemaan Ritvan luo: ”Ah! Ritva Auvinen! Muistan, kun lauloit sitä roolia...” 

Koirat ovat olleet lähellä Ritvan sydäntä aina. Virtanen muistaa, kuinka eräänä kesänä Joutsenossa koettiin kauhun hetkiä Ritvan rakkaan villakoiran Bonan karattua. Ritva tunnustaa, että on osannut kouluttaa oppilaitaan, mutta ei koiriaan. Laulukursseilla Bona sai olla mukana, koska kuunteli laulamista kiltisti ulisematta. Ruokapöydän ääressä Bona istui omalla tuolillaan ja joi kermaa. 



Kyseisenä kesänä Ritva oli kutsuttu vierailulle Savonlinnan Oopperajuhlille ja niin hän suuntasi Olavinlinnaan kesken laulukurssin. Bona jätettiin kurssisihteeri Virtasen ja pianisti Liisa Pimiän hoitoon. Bona oli Virtasten kotona ja kuinka ollakaan, ulko-ovi oli hetken liian kauan auki, jolloin koira innostuneena livahti ovesta karkuteille. Pimiä oli opettamassa kurssilla, kun Virtanen tuli kertomaan koiran karkaamisesta. ”En ole nähnyt Pimiän Liisaa sitä ennen enkä sen jälkeen niin vakavana. Liisa sanoi, että kun Ritva tulee, miten me Leena-Marja tästä selvitään.” Ritva palasi yöllä Savonlinnasta ja kuuli Bonan tilanteesta suhtautuen asiaan kauhuissaan, mutta asiallisesti. Tiukan paikan tullenkaan Ritva ei purkanut pahaa oloaan muihin ihmisiin tai syyttänyt toisia koiran karkaamisesta. Koko sunnuntaipäivä meni etsinnöissä. Paikallisradiossa oli ilmoitus katoamisesta, kaikkiin mahdollisiin paikkoihin soitettiin ja Bonaa etsittiin autolla Luumäeltä asti. Kaikki luottivat ajatukseen, että koira kyllä palaa takaisin. Virtasten naapureille oli kerrottu tilanteesta ja maanantaiaamuna Bona lopulta palasi sinne, mistä oli lähtenyt. Naapuri tunnisti Bonan, lähestyi varovasti ja sai koiran syliinsä. Pian Bona oli jo takaisin Joutsenon opistolla, eikä ollut karkumatkasta moksiskaan. Helpotuksen tunne oli kaikilla valtava. Bonan löytymisen jälkeen Ritva kävi pitkään tervehtimässä naapuria kukkien kanssa. 


Näyttelijä-laulaja Laura Jurkka on myöskin tutustunut Ritvaan nimenomaan kesäkurssilla tullessaan Ritvan lauluoppilaaksi 90-luvulla. Jurkka oli Ilmajoen musiikkijuhlilla tekemässä roolia Atso Almilan oopperassa Ameriikka. Ritva opetti samaan aikaan laulukurssilla Lappajärvellä. Jurkka mietti uskaltaako 32-vuotiaana, niin vanhana, enää mennä laulukurssille. ”Mietin ottaisiko Ritva mut, vai nauretaanko mut ulos.” Jurkka haki kuitenkin laulukurssille, Ritva otti hänet oppilaakseen, ja niin tähän päivään asti jatkunut yhteistyö sai alkunsa Lappajärven jumppasalissa vuonna 1992.

Jurkka on ollut Ritvan oppilaana sen jälkeen lukuisilla kesäkursseilla. Vähitellen kurssien ohjelmaan tuli mukaan Jurkan konsertteja sekä luentoja esiintymistaidoista. Joutsenon Taidekesä on ollut molemmille tärkeä vuosien ajan. Ritva ja Jurkka viettivät kesäkursseilla myös vapaa-aikaa yhdessä, jolloin kollegoista tuli vähitellen läheisempiä ystäviä. ”Ritva on mun äitini ikäinen, kuukautta nuorempi. Mun äiti kuoli vuonna 1996, joten sanon Ritvaa varaäidiksi.” Naisia yhdistää suhteellisen myöhään aloitettu laulu-ura. Ehkä senkin vuoksi Ritva ei väheksynyt laulutunneille tullutta vähän päälle kolmekymppistä näyttelijää. 

Puoli vuosisataa on opettamista takana, ja edelleen Ritva jaksaa tehdä töitä oppilaidensa kanssa. Jurkka pohtii, että Ritvalla on laulamisen halu edelleen tallella, ja se tarve ja tyydytys, joka laulamisesta tulee. Niinpä töitä jaksaa tehdä iästä huolimatta. ”Ihminen pitää hyvää huolta siitä, mitä arvostaa. Laulamisestahan täytyy pitää ihan mielettömästi. Sen täytyy avata susta semmoisia kanavia ja ilmaisun mahdollisuuksia, että se nostaa sut parikymmentä senttiä ilmaan – ja se on varmasti Ritvalla yksi syy. Täytyy vaan toivoa, että itsekin jaksaisi. Mulla on mietelauseena, että ennen kuin kirstu pannaan kiinni, niin viimeinen asia, joka vielä lähtee, on laulu.”

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Freelancerilla ei ole varaa sairastaa

Kesäfestarien kuumin sesonki on käynnissä ja samaan aikaan kesäflunssat jylläävät. Etenkin freelancer-laulajalle terveenä pysyminen on ensiarvoisen tärkeää. Miten pitkän uran tehnyt oopperalaulajar on pitänyt omasta laulukunnostaan huolta? 

Kuten Ujo Diiva -blogin aikaisemmista kirjoituksista käy ilmi, Ritva on usein ollut se laulaja, jolle soitetaan, kun tarvitaan pikaisesti tuuraajaa sairastuneen laulajan tilalle. ”Olen aina pystynyt laulamaan, vaikka olisin kuinka hirveässä kunnossa. Pyrin tuella ja hyvällä avauksella pitämään limakalvot erillään niin, että soivaa tilaa jää.” Sairastumiselle ei mahda mitään, mutta freelancerina Ritvalla on ollut korkea kynnys perua esiintymisiä – silloin menettää myös palkkionsa. Vakituisesti kiinnitetyillä laulajilla tilanne on toinen, kun sijainen voidaan hankkia, ja kuukausipalkka juoksee joka tapauksessa. Ritva on tunnettu siitä, että peruutuksia ei uran varrella juurikaan ole ollut.



Siitäkin huolimatta, tai kenties juuri siitä syystä, ulkomailla sairastumiset ovat Ritvan raskaimpia muistoja uran varrelta – on ollut pakko laulaa suuria ja vaativia rooleja huonossakin kunnossa. Yksi näistä tapauksista tapahtui Suomen Kansallisoopperan vieraillessa Moskovassa, Pietarissa (silloisessa Leningradissa) ja Tallinnassa touko-kesäkuussa 1982. Ohjelmistossa oli Verdin Macbeth ja Sallisen Punainen viiva. Ritva lauloi Lady Macbethin roolin, joka vaatii esittäjältään paljon niin laulajana kuin näyttelijänä. Jokaisessa kaupungissa oli yksi esitys Macbethiä ja yksi esitys Punaista viivaa. Torstaina 20. toukokuuta Ritva suuntasi Helsinki-Vantaan lentokentälle ja Finnairin lennolla kohti Moskovaa. Ritva on omiin matkapapereihinsa kirjoittanut muistilapuksi tuliaislistan: iso valkopohjainen hapsuhuivi tyttärelle ja tsaijulaseja pitimineen. 

Ritva oli täysin kunnossa Moskovassa ja Leningradissa, kunnes Tallinnan Estonia-teatteriin siirryttiin bussikuljetuksella. Oli kuuma päivä ja bussissa oli koko matkan kova veto. Niinpä Ritvalta lähti tämän seurauksena ääni. ”Lady Macbeth on niin rankka rooli, että laulajan täytyisi saada levätä. Ja pitäisi pitää huolta, ettei laiteta vetoisaan bussiin pitkäksi matkaksi.” Kaikesta huolimatta Ritva lauloi roolin Tallinnassakin. 

Teos esitettiin tuolloin suomeksi, kuten tapana oli, ja käytössä oli Matti Rossin uusi suomennos. Ralf Långbacka ohjasi teoksen. Macbethia oli esitetty Kansallisoopperassa jo vuonna 1979, jolloin kapellimestari Kari Tikka työsti teosta Ritvan kanssa. ”Ritvan kanssa tekeminen on hyvässä mielessä suomalaista. Siinä ei ole mitään teeskentelyä. Ritvan voima lavalla perustuu rehellisyyteen.” Macbethin esitykset Moskovassa ja Leningradissa saavuttivat suosion, mutta samalla vierailulla esitetty Punainen viiva sai huomattavasti viileämmän vastaanoton. Teoksen sisältöä ei ymmärretty ja katsojat tulkitsivat sen pilkkaavan kommunismia. Tikka muistaa, kuinka sekä kenraaliharjoituksesta että esityksestä lähti yleisöä kesken pois. ”Olisi pitänyt selittää, miten teos liittyy Suomen historiaan. He näkivät vain ulkoisia merkkejä, punaisia lippuja, ja vetivät niistä johtopäätöksensä.”



Ritvalla ei ole mitään erityisiä niksejä tai kikkoja sairastumisten varalle. Jos kunto on mennyt oikein huonoksi niin särkylääkkeellä tai pahimmassa tapauksessa kortisonipillerillä on tilannetta voinut auttaa. Kaiken kaikkiaan suhtautuminen omaan instrumenttiin on Ritvalla aina ollut arkinen – liiallinen varovaisuus tai omasta äänestä hössöttäminen eivät ole kuuluneet Ritvan tapoihin. Esimerkiksi konsertoidessaan Lapissa Ritva kävi hiihtämässä. Konsertin järjestäjät ihmettelivät, miten Ritvan ääni oli siitä huolimatta niin hyvässä kunnossa, kun monet laulajat olivat pohjoisessa istuneet visusti sisällä kaulaliinat kaulassa ja valitelleet äänen käheyttä.

Säännölliset ja terveelliset elämäntavat ovat mahdollistaneet pitkän laulu-uran. Ääni on Ritvalla toiminut lähes poikkeuksetta, mutta vatsan takia syömisen suhteen on täytynyt olla tarkempi. Muutamaa tuntia ennen esiintymisiä Ritva ei syö, vaan juo paljon vettä ja jotain, millä saa verensokeria pidettyä yllä. Konsertin jälkeen jännitys laukeaa ja usein toisten taitelijoiden kanssa lähdetään yhdessä syömään. ”Joskus turhankin myöhään.” Nälkä on silloin pahimmillaan etenkin, kun on ollut pitkään aikaa syömättä. Toisaalta esityksen jälkeen nukkuminen ei kuitenkaan heti luonnistuisi, joten yhdessä syöminen on mukava tapa nauttia esityksen jälkitunnelmista. Adrenaliinia on kertynyt kroppaan niin paljon, että rauhoittuminen vie aikansa.

Pekka Nuotio, Ritva ja Jorma Hynninen

Esiintymisen jälkeen olisi hyvä myös saada riittävästi lepoa. Ritva on laskeutunut esitystensä tunnelmista takaisin arkeen liikuskelemalla kotona, asettelemalla saamiaan kukkia, katselemalla televisiota ja ratkomalla sängyssä ristikoita. ”Ideaalitilanne olisi, jos esitystä seuraavana päivänä olisi aikaa oleilla.” Ritvan uran kiireisimpinä aikoina tämä lepopäivä harvoin toteutui. Harjoituksia oli heti seuraavana päivänä ja lekotteluaikaa ei ollut. Levon lisäksi Ritva korostaa liikunnan tärkeyttä ja on itse etenkin kiireisinä aikoina pyrkinyt pitämään huolen, että hyötyliikuntaa tulee tarpeeksi – ilman ajokorttia arkista liikkumista on väistämättä tullut säännöllisesti. 

Ritvan kanssa vuosien ajan yhdessä musisoinut pianisti Gustav Djupsjöbacka tuo esiin Ritvan tasalaatuisuuden ja korkean työmoraalin. ”Moni ihminen valittaa koko ajan, että äänessä on jotain ja laulukunto ei ole paras mahdollinen. Ritva on laulanut joskus todella huonokuntoisena ja laulaa aina upeasti. Vaikka olisi huonompi päiväkin, niin taso pysyy, kun osaaminen on niin vankkaa.” Pilke silmäkulmassa Djupsjöbacka kertoo vielä, kuinka kuuluisa ruotsalainen sopraano Elisabeth Söderström on todennut: ”Koko pitkän urani aikana minulla on ollut kaksi iltaa, jolloin olen ollut aivan huippukunnossa. Valitettavasti kumpanakaan näistä ei ole ollut esitystä.”