Ryöstetyksi Roomassa

Ritva tutustui ensimmäiseen aviomieheensä, neljä vuotta nuorempaan Henrik Wileniukseen eli Henkkaan, 60-luvun loppupuolella. Laulamista harrastava suomenruotsalainen haastemies tuli kuuntelemaan Ritvan konserttia ja etsiytyi sen jälkeen rohkeasti juttusille. Wilenius alkoi soitella Ritvalle, ja niin suhde lähti etenemään. ”Henkka oli synnynnäinen näyttelijä, hauska ja helppo ihminen. Hänen kanssaan ei tarvinnut yhtään pingottaa.”

Toukokuussa 1972 nelisen vuotta tutustumisen jälkeen pari vihittiin. Wilenius kiersi innokkaasti esiintymismatkoilla Ritvan mukana ja oli itsekin lavalla Lahden Oopperan Naamiohuveissa (1970), La Bohémessa (1973), Porgy ja Bessissa (1977) ja Toscassa (1979) sekä Savonlinnan Oopperajuhlien Taikahuilussa vuonna 1979.

Kuva Lahden Oopperan historiikista

Häiden jälkeen kesäkuussa 1972 tuore aviopari lähti kuplavolkkarilla Roomaan, jossa Ritva pääsi tunnetun italialaisen laulupedagogi Luigi Riccin oppilaaksi. Maestro Riccin opissa kävivät 60–70-luvulla lukuisat suomalaiset laulajat, muun muassa Martti Talvela, Peter Lindroos ja Usko Viitanen. Auto pakattiin täyteen, ja mukaan lähtivät myös Wileniuksen 13-vuotias tytär Tina ja Ritvan 11-vuotias tytär Pipa. Perhe matkasi ensin laivalla Travemündeen ja ajoi sieltä Euroopan halki Roomaan. Ritva opiskeli Italiassa kuukauden verran ja nautiskeli siinä sivussa ikuisen kaupungin kesästä.

Ricci opetti äänenkäyttöä ja tekniikkaa sekä tietysti italialaista laulutapaa ja italian kieltä. Maestro oli erityisesti Puccinin musiikin asiantuntija ja osasi neuvoa siihen kuuluvat traditiot. Opintotodistuksessa Ricci mainitsee Ritva saavuttaneen merkittävää edistystä oopperan tulkinnassa sekä kehuu Ritva upeaa ääntä.

Roma – 30 guigno 1972

Dichiaro che la Signora Ritva Auvinen-Wilenius, ha frequentato la mia scuola di canto ed ha studiato sotto la mia guida "La Traviata" di G.Verdi, e durante il periodo dello studio ha conseguito notevolissimi progressi nell'interpretazione dell'opera.

La Signora possiede ottima voce e un temperamento eccezionale.

Luigi Ricci

Roomassa oleskeli kesäkuussa 1972 myös kapellimestari Kari Tikka, joka kävi kuuntelemassa laulajien tunteja. Tikka muistaa matkalta jännittävän sattumuksen, joka tosin tapahtui vapaa-ajalla, ei laulutunneilla. Roomassa oli samaan aikaan muitakin suomalaisia muun muassa laulajapariskunta Jorma Falck ja Raija Määttänen-Falck. Suomalaiset tekivät yhdessä retken Frascatin kaupunkiin, joka on parikymmentä kilometriä Rooman ulkopuolella vuorilla. Aurinkoisena sunnuntai-iltapäivänä joukko etsi sopivan lounaspaikan ja parkkeerasi autot läheiselle torille. Lounaalta palatessa Ritvan aviomies Henkka lähti yhtäkkiä juoksemaan kovaa vauhtia kohti parkkeerattuja autoja. Kuplavolkkarissa oli varas viemässä heidän tavaroitaan ja niin alkoi hurja tappelu. Poliisit kutsuttiin uhkaavaan tilanteeseen paikalle ja koko suomalaisjoukkio joutui tapahtuman todistajiksi. Varas pääsi karkuun, mutta retkeilijöiden matka jatkui poliisilaitokselle rikosilmoitusta tekemään. Onneksi koko seurue selvisi välikohtauksesta säikähdyksellä, eikä kenellekään käynyt rytäkässä pahemmin.

Iskelmistä oopperaan

Klassiseen musiikkiin Ritva sai kimmokkeen veljeltään Raimolta. Ritva oli lapsesta asti lauleskellut ja soittanut pianolla vain iskelmiä, kunnes isoveli kerran soitteli pianolla Schubertin liedejä, ja pyysi Ritvaa laulamaan mukana. Raimo otti Ritvan mukaansa myös visiiteille Nurmion neideille, joiden luona Arkadiankadulla hän kävi vuosien ajan musisoimassa. Aino Nurmio oli musiikinopettaja ja Alli Nurmio oli Raimon opettajatoveri Kaisaniemen kansakoulussa. Laulu oli molempien rakas harrastus, ja niinpä he pyysivät Raimoa kotiinsa säestämään. Kyläillessään Ritva alkoi laulaa heidän kanssaan muun muassa Mendelssohnin duettoja. Nurmion neidit kannustivat Ritvaa ottamaan laulutunteja ja kehittämään ääntään. Opettajaksi he suosittelivat ystäväänsä Auvo Kohosta, joka oli pianisti ja itseoppinut laulaja. Ritva kävikin muutamalla laulutunnilla, mutta varsinaisesti lauluopinnot käynnistyivät vasta myöhemmin Lahden konservatoriossa Tauno Kaivolan oppilaana. 

Valmistuttuaan voimistelunopettajaksi Ritvan ensimmäinen työpaikka oli Lahden yhteiskoulussa. Ritvalle oli tarjolla kaksikin paikkaa – vakituinen opettajan paikka Perniössä ja väliaikainen Lahdessa. Laulamisen palo oli voimistunut entisestään, joten Lahden valitseminen sopi paremmin niihin suunnitelmiin. Opettamisen ohella Ritva istui iltaisin kuuntelemassa Lahden orkesterikonsertteja. Vähitellen halu saada laulutunteja kasvoi niin suureksi, että Ritva päätti tarttua tuumasta toimeen. Lahden musiikkiopistossa siihen aikaan opettavaa Tauno Kaivolaa pidettiin laulunopettajana suuressa arvossa, joten Ritva asteli sisään musiikkiopistoon ja ilmoitti haluavansa hänen oppilaakseen. Näin Ritvan lauluopinnot saivat alkunsa. ”Se oli ihanaa! Tykkäsin ihan hirveästi. Ohjauksen saaminen laulamiseen oli suurenmoinen asia!” Tauno Kaivolan lauluopissa ovat käyneet myös muun muassa Martti Talvela ja Jaakko Ryhänen.

Iskelmiä luonnonäänellä laulanut Ritva ei kauhistunut äänenmuodostuksesta tai ääniharjoituksista – pikemminkin päinvastoin. Tahto oppia ja kehittyä oli niin kova, että opiskelu oli nautinnollista. ”Tauno oli hyvä opettaja ja suhtautui oppilaisiinsa mukavasti. Hänen kanssaan oli kiva tehdä töitä”. Laulutuntien lisäksi Ritva lauloi sopraanoa konservatorion tiloissa toimineessa oratoriokuorossa, jota johti Lahden kaupunginorkesterin kapellimestari Urpo Pesonen.

Ritva viihtyi hyvin niin opettajan työssä kuin Kaivolan lauluopissa, mutta vuonna 1961 oli aika muuttaa takaisin Helsinkiin. Ritva halusi jatkaa lauluopintojaan ja sai voimistelunopettajan paikan tyttölukiossa. Helsinkiin tultuaan Ritva pyrki silloisen Helsingin Kansankonservatorion oopperaluokalle ja pääsi jatkamaan siellä laulamista. Yrjö Kostermaa oli tuolloin oopperaluokan ohjaaja ja hän järjesti Ritvan Kansallisoopperaan Simson ja Delila -produktion lisäkuoroon.

Opettajakollegoita 1950-luvulla. Ritva toinen vasemmalta,
vieressä vasemmalla Eeva Nieminen.  

Ritvalla oli voimistelunopettajan töitä kuusitoista viikkotuntia. Opettaminen oli mukavaa ja oppilaat tykkäsivät, kun Ritva säesti tanhuja ja jumppaa pianolla. Lisätienestit olivat vähäisen viikkotuntimäärän vuoksi kuitenkin tarpeen. Niinpä hyvä ystävä Eeva Nieminen järjesti Ritvalle toisen työn uimaopettajana. Uimaopettajan työssä oli kaksikin etua: opetustunteja ei tarvinnut valmistella ja sijaisia oli aina helppo saada. Työssä oli tosin varjopuoletkin – isoja lapsilaumoja joutui paimentamaan kaikuisassa hallissa, jossa meteli huumasi korvia ja kloorin höyryt tunkivat hengitykseen. Työ ei ollut Ritvalle palkitsevaa, vaan pikemminkin hyvin epämieluisaa, mutta raha täytyi kuitenkin jostain tienata. Myöhemmin, kun uimaopettajan töitä tarjoutui lisää, jätti Ritva kokonaan voimistelunopettajan työn voidakseen keskittyä enemmän laulamiseen. Täysipäiväiseksi laulajattareksi heittäytymistä täytyi kuitenkin odotella vielä useamman vuoden ajan.

Jumppamaikan koulutus hyvä pohja laulamiselle

Ritva eturivissä vasemmalla

Auvisen perheellä ei ollut sijoittaa suuria rahoja lasten koulutukseen, joten neljä sisaruksista valitsi kansakouluopettajan opinnot nopeana polkuna hyvään ammattiin. Samaa uravalintaa vanhemmat toivoivat myös kuopukselle, mutta liikunnasta innostunut Ritva halusi opiskelemaan Helsingin yliopiston voimistelulaitokselle. Ritva oli itsepäinen ja piti pintansa saaden lopulta isän suostumuksen opintojen aloittamiseen. Irma Rewell oli tuohon aikaan suosittu operettitähti ja opiskeli kyseisessä opinahjossa. Ritva oli lukenut lehdestä Rewellin haastattelun, jossa voimistelunopettajan koulutusta kehuttiin hyväksi pohjaksi taiteelliselle työlle. Siinä oli yksi syy, jonka vuoksi Ritvakin voimistelulaitokselle halusi.

Pituushyppääjä-Ritva

Opintojen alkaessa edessä oli muutto Lopelta Helsinkiin sukulaisten kortteereihin asumaan. Sisarukset tarjosivat onneksi majapaikan – ensin Reino-veljen perhe Helsingistä ja myöhemmin Rauni-sisko kotoaan Tapiolasta. Matka opintoihin Reino-veljen asunnolta taittui näppärästi raitiovaunulla tai kävellen. Opinnot Kasarmikadulla täyttivät Ritvan päivät, eikä muuton myötä tullutta suurta elämänmuutosta ehtinyt juuri miettiä. Opintojen lomassa oli onneksi välillä aikaa palata Lopelle vierailemaan äidin ja isän luona. Ritva oli ujoutensa takia elänyt seesteisen murrosiän vailla kapinointia, joten monissa asioissa hän koki olevansa lapsellinen ja ikätovereitaan jäljessä. ”Kurssikaverini menivät kihloihin ja naimisiin, kun minä suutelin poikaa ensi kerran vasta 23-vuotiaana.” 

Kolmen ensimmäisen opiskeluvuoden aikana voimistelulaitoksella käytiin läpi erilaisia liikuntalajeja. Voimistelua, telinevoimistelua, palloilulajeja ja yleisurheilua harjoiteltiin eri paikoissa, joten urheiluopistot Otaniemessä, Vierumäellä ja Rukalla niin kuin muuallakin Suomessa tulivat Ritvalle tutuiksi. Ylioppilaskuntien välisissä lentopallokilpailuissa Ritva oli aktiivisesti mukana, ja Ritvan joukkue voitti nämä kilvoittelut ainakin kolme kertaa. Liikkumisen ja luentojen lisäksi opintoihin kuului vierailu anatomian oppilaitoksella, jossa preparoitiin syntymättömän lapsen jalan lihakset. 

Neljäntenä vuonna oli auskultointi, joka suoritettiin Runeberginkadulla sijainneessa tyttönormaalilyseossa eli opetusharjoittelukouluna toimivassa tyttökoulussa. Opinnoista on Ritvalle jäänyt erityisen hyvin mieleen kasvatusopillisen voimistelun opettaja Hilma Jalkanen, joka oli suomalaisen naisvoimistelun uudistaja. "Tanssillinen ja rytmillinen keskustaliikunta, jota voimistelulaitoksella Jalkasen johdolla opiskelin, on ollut täydellinen pohja laulamiselle. Sain paljon oppia ryhdin pitämiseen, hengitykseen ja lavaliikuntaan.” Lisäksi opintoihin kuului rytmiikkaa, jossa korostettiin juuri liikkumisen rytmisyyttä. Voimistelulaitokselta Ritva sai hyvän fyysisen kunnon ja pedagogisen koulutuksen, jotka ovat auttaneet niin laulajan kuin laulunopettajan työssä. 

Ritva jumppasäestäjänä

Opiskeluaikana pianonsoitto- ja improvisointitaidoista kehittyi Ritvalle lähes toinen ammatti. Tuon ajan henkeen kuului jumpan säestäminen joko rumpua lyömällä tai pianoa soittamalla, jotta liikuntaan saatiin elävyyttä. Ritva soitteli kaikenlaisia iskelmiä pianolla ja kurssikaverit olivat varmoja, että hän pystyisi säestämään heitä. Niin sitten yhdellä oppitunnilla opiskelutovereiden yllyttämänä Ritva istui pianon ääreen, soitti sävelmiä omasta päästään, improvisoi liikkeisiin sopivaa musiikkia ja rytmitti säestyksen tilanteeseen sopivaksi antamalla esimerkiksi ponnistuksen tullessa jumppaajille tukea liikkeeseen. Tästä alkoi jumppasäestäjän työ, jota Ritva teki kaiken kaikkeaan toistakymmentä vuotta muun muassa Kuortaneen, Varalan ja Tanhuvaaran urheiluopistoilla.

”Se oli kivaa ja ihan mieluisa tapa ansaita tienestejä.” Brysselin maailmannäyttelyssä vuonna 1958 Ritva säesti liikuntataiteilija Mirjam Viippolan voimistelujoukkuetta ja oli keilavoimistelujoukkueessa itse esiintymässä. 

Vuonna 1956 Ritva sai opintonsa Helsingin yliopiston voimistelulaitoksella päätökseen ja valmistui voimistelunopettajaksi eli jumppamaikaksi. Jonkinlainen taka-ajatus Ritvalla piili takaraivossa, että jospa kuitenkin jonain päivänä hän vielä laulaisi. Päätös voimistelunopettajan opinnoista ei ole kaduttanut Ritvaa koskaan, pikemminkin päinvastoin. Opinnot antoivat hyvän pohjan oman kehon hallintaan ja ryhtiin, musiikin mukana liikkumiseen ja oikeanlaiseen hengitykseen. Opiskeluajoista on jäänyt lämpimät muistot ja voimistelunopettajaopiskelijat ovat kokoontuneet yhteisiin tapaamisiin vuosien varrella. 

Tyttötertsetillä vankilaan

”Olen aina ollut arka ja ujo, mutta silti laulanut.”

Ritvan esiintymiset saivat varsinaisesti alkunsa tyttölyseossa Riihimäellä 1940-luvun puolivälissä. Koulussa oli mukava ja innostunut musiikinopettaja Meri Zilliacus, joka johti kuoroja ja antoi joskus pianotunteja. Ritvan kanssa samalla luokalla olivat serkukset Ritva Kolehmainen ja Raija Mustonen, jotka tykkäsivät laulaa niin kuin Ritvakin. Niinpä tytöt perustivat tertsetin ja lauloivat kolmiäänisesti kitaran säestyksellä. Esiintymisiä oli koulun konventeissa ja pikkujuhlissa, ja repertuaariin kuului tuohon aikaan muodissa olevia schlagereita, amerikkalaista kantrihenkistä musiikkia ja saksalaisia sota-ajan iskelmiä. Riihimäen lasitehtaan johtajan tytär Ritva Kolehmainen vastasi laulujen sovittamisesta, soitti kitaraa ja lauloi toista ääntä. Raija Mustonen lauloi ylintä ja Ritva alinta ääntä. Kaikkein jännin esiintymisistä oli vierailu Riihimäen vankilaan. ”Kyllähän se vähän pelottavalta tuntui mennä sinne ison mieslauman eteen, mutta he kuuntelivat kiltisti.”

Tyttötertsetin myötä Ritva alkoi innostua musiikista yhä enemmän. Esiintymiset tekivät hyvää luontaiselle ujoudelle, jonka vuoksi esiintyvän taiteilijan ammatti ei ollut käynyt Ritvalla edes mielessä. ”Musiikkia ammatillisessa mielessä ei arvostettu tuohon aikaan. Muuten toki! Saatoin kyllä saada kehuja laulutaidoista tai musikaalisuudesta, mutta ei siitä ajateltu ammattia tulevan.” 

Koululla kävi säännöllisesti ulkopuolisia esiintyjiä, runonlausujia ja muusikoita, joita oppilaat kerääntyivät koulun juhlasaliin kuuntelemaan. Vuosikymmeniä suomalaisissa kouluissa kiertänyt lausuntataiteilija Yrjö Jyrinkoski on erityisesti jäänyt Ritvan mieleen. Lisäksi Ritva pääsi nauttimaan musiikista Launosten kansallistalolla, jossa Ympäristöteatteri, helsinkiläinen kiertävä teatteriseurue, kävi toisinaan esittämässä operetteja. Kerran puolestaan musiikinopettaja Zilliacus hankki Ritvalle lipun koloratuurisopraano Lea Piltin (opetti muun muassa Mirjam Heliniä, josta tuli Ritvan opettaja myöhemmin Sibelius-Akatemiassa) konserttiin Riihimäelle. Zilliacus oli nimittäin huomannut Ritvan musikaalisuuden ja halusi kannustaa eteenpäin. Ritva nautti valtavasti, kun pääsi katsomaan ja kuuntelemaan esityksiä.  

Luonteeltaan ujo ja arka Ritva viihtyi maalaismaisemissa Lopen kylällä, missä oli helppo tutustua kavereihin. Seurojen talolla järjestettiin urheiluseura Antrean Esan juhlia ja tanssiaisia. Ritva ja läheinen ystävä Pirkko esittivät itse keksimiään tansseja, joita isoveli Raimo toisinaan ohjasi. Tytöt kiemurtelivat Kuningaskobra-laulun tahdissa tai esittivät Pessiä ja Illusiaa, ja iloitsivat tanssimisesta ja esiintymisestä. Ritva harrasti seuran piirissä myös urheilua. Harjoittelemiseen ei Ritvalla ollut sen kummemmin kiinnostusta, mutta hän kilpaili kesäisin kolmiottelussa muun muassa Lopen mestaruus- ja Uudenmaanpiirikilpailuissa. Lajeina olivat 60 metriä, pituushyppy ja kuulantyöntö, joka tosin sujui kehnosti. Luontaisten liikunnanlahjojen ja vapaa-ajan jatkuvan urheilun ansiosta Ritva onnistui kuitenkin saamaan menestystä ja voittamaan vuosien varrella ison pinon lusikoita ja pystejä. 

”Olin oppilaana kiltti, arka ja laiska.”

Koulukirjojen pänttääminen ei oikein Ritvaa innostanut, vaikka lukeminen muuten oli suurta hupia. Pikkutytöstä asti Ritva livahti Ilomäen kyläkoululla portaikkoon, johon kyläläisten posti tuotiin, ja luki siellä lehtiä salaa. Kyläkoululla oli myös pieni kirjasto, jossa oli mahdollista lukea. Koulussa Ritva kyyhötti arkana toisten selkien takana, eikä uskaltanut viitata, vaikka olisi tiennyt vastauksen. Eräs hyvin tiukka opettaja kuulusteli oppilaita järjestyksessä rivi riviltä niin, että jokaisen oli pakko vastata johonkin kysymykseen. ”Jännitin sitä aina niin paljon, että menin ihan lukkoon, enkä sen takia osannutkaan mitään.”  

Ylioppilas vuosimallia 1953

Täsmällistä ja ehdotonta matematiikkaa Ritva on suurpiirteisenä ihmisenä inhonnut koulussa aina. Kurssit meni jotenkuten läpi, vaikka melkein aina ehdot matematiikasta tulikin. ”Matematiikka oli yksinkertaisesti sietämätöntä, vaikka oppiminen on ollut helppoa. Luin kouluaikoina vähän sitä mitä sattui huvittamaan.” Koulussa mieluisimpia olivat kaikki vapaa-aineet: urheilu, voimistelu, laulu, piirustus ja ainekirjoitus – näistä Ritva sai erinomaisia arvosanoja. Muutkin Auvisen perheen lapset piirsivät ja lauloivat hyvin, ja ilmeisesti nauttivat näistä kouluaineista Ritvan tapaan. 

Ylioppilaskirjoitukset vuonna 1953 onnistuivat opiskeluinnostuksen puutteesta huolimatta ihan mallikkaasti. Reaalikokeesta Ritva sai arvosanan laudatur ja muista kolmesta aineesta arvosanan cum laude. Ritva oli lukenut myös ranskaa, mutta ei mielestään osannut sitä niin hyvin, että olisi voinut sen kirjoittaa. Muisti ja keskittymiskyky eivät Ritvan mukaan ole hänen parhaita puoliaan. Tosin oopperaproduktioissa myöhemmin Ritva tunnettiin siitä, että hän muisti muidenkin roolien osuudet ja auttoi toisia laulajia tarvittaessa sisääntuloissa.