Ritva tutustui ensimmäiseen aviomieheensä Henrik Wileniukseen eli Henkkaan 60-luvun loppupuolella, ja pari vihittiin toukokuussa 1972. Vastavihityt viettivät avioelämää vuokrakaksiossa Helsingin keskustan tuntumassa Caloniuksenkadulla. Pariskunnan kanssa asui myös Ritvan tytär Pipa, joka kävi Helsingissä oppikoulua. Tilat olivat kolmelle hengelle ahtaat, joten Ritvan veli auttoi perhettä saamaan suuremman asunnon Sortavala-säätiön kautta. Uudessa 75 neliön kodissa Munkkiniemen Kadetintiellä oli kolme huonetta ja keittiö, ja tilaa oli mukavasti koko perheelle.
 |
| Ritva Auvinen ja Henrik Wilenius Linnan juhlissa (Seura-lehti, 14.12.1979) |
Pari nähtiin vielä yhdessä Linnan juhlissa, vaikka avioliiton ylle oli jo alkanut kasautua tummia pilviä. Kolmen vuoden avoliiton ja seitsemän avioliittovuoden jälkeen ero tuli voimaan vuoden 1979 lopulla. Ero jätti Ritvaan jälkensä, vaikka hän tapaakin ensimmäistä miestään yhä silloin tällöin. ”Totta kai ero on aina hankala ja toipuminen vie aikansa.” Me Naiset -lehden artikkelissa (6.7.1980) Ritva puhuu erostaan ja kuvailee, että sellaiset asiat eivät mene ohi yli loikaten. Samalla laulajatar pohtii, että hänen työnsä on mennyt aina parhaiten silloin, kun elämä on ollut vaikeaa.
 |
| Jaana-lehti, 5.6.1980 |
Erottuaan Ritva oli joitain vuosia yksin, kunnes 1980-luvun alkupuolella tapasi toisen miehensä eversti, myöhemmin kenraalimajuri, Pentti Kolehmaisen USA:n suurlähetystön itsenäisyyspäiväjuhlissa. Ensimmäisestä kohtaamisesta ei vielä seurannut mitään, mutta kun pari tapasi uudestaan seuraavan vuoden heinäkuussa samaisissa juhlissa, alkoi tapahtua. Hauska yhteensattuma on, että he itse asiassa olivat aikanaan opiskelleet samassa koulurakennuksessa Riihimäellä. Ritva kävi tyttölyseota ja kaksi vuotta nuorempi Pentti lyseota yhteisessä koulurakennuksessa. Ennen Penttiin tutustumista Ritva oli joskus todennut hyvälle ystävälleen ja esiintymispukujensa ompelijalle Sinikka Salolle, että mitä sitä 50-vuotias nainen miehellä tekee.
Heinäkuussa 1983 Ritva oli jälleen kutsuttu Kalastajatorpalle USA:n suurlähetystön itsenäisyyspäiväjuhliin, mutta osallistumisen kanssa oli pieni pulma. Juhlat olivat nimittäin kesken Kangasniemen kesäkurssin, jossa Ritva oli opettamassa. Päällekkäisyyksistä huolimatta aikataulutus saatiin järjesteltyä kuntoon, ja Sinikka Salo lähti Helsingin reissulle kuljettajaksi. Perjantai-iltapäivän ruuhkassa aikataulu alkoi olla tiukilla, ja kärsimättömän kyytiläisen (yleensä hyvin piilotettu) temperamentti alkoi nostaa päätään hänen pommittaessaan kuskiaan kysymyksillä. ”Etkö voi ajaa yhtään kovempaa? Eikö mistään voi ohittaa, kun tässä on turbokin?” Matkaa jatkettiin hetken aikaa, kunnes pelkääjän paikalta alkoi jälleen kuulua kommentointia, että auton rinnalla voisi tässä vauhdissa jo kävelläkin. Kuljettajana ollut Sinikka ei ollut lausahduksista moksiskaan, vaan totesi, että auto voidaan kyllä pysäyttää, ja Ritva voi halutessaan kävellä loppumatkan Helsinkiin. Ritva hiljeni ja matka jatkui.
Naiset suuntasivat ensin valitsemaan juhlapukua. Vauhdikkaasti Ritva otti kaapistaan esiin eri vaihtoehtoja ja sovitti niitä ylleen kysyen Sinikan mielipidettä. Vastauksista piittaamatta Ritva totesi ykskantaan, ettei asu ole hyvä, ja heitti vaatteen toisensa jälkeen nurkkaan. Näin jatkui, kunnes sopiva kostyymi lopulta löytyi, ja oopperalaulajatar pääsi juhlimaan.
Sinikalle oli tarkoitus pitää laulutunti juhlia seuraavana aamuna. Kuitenkin myöhään illalla Ritva soitti, että ”onkin menossa vähän muualle ja tulee sitten joskus”. Ilta venyi pitkäksi ja juhlija saapui kotiin vasta aamun sarastaessa. ”Meillä oli oikeastaan jo kiire lähteä Kangasniemelle, mutta kotiintulija ei ollut yhtään väsynyt. Hänen silmänsä loistivat kuin tähdet! Ritva oli korviaan myöten rakastunut ja onnensa kukkuloilla tavattuaan tulevan miehensä,” Sinikka muistelee.
Sinikalle oli tarkoitus pitää laulutunti juhlia seuraavana aamuna. Kuitenkin myöhään illalla Ritva soitti, että ”onkin menossa vähän muualle ja tulee sitten joskus”. Ilta venyi pitkäksi ja juhlija saapui kotiin vasta aamun sarastaessa. ”Meillä oli oikeastaan jo kiire lähteä Kangasniemelle, mutta kotiintulija ei ollut yhtään väsynyt. Hänen silmänsä loistivat kuin tähdet! Ritva oli korviaan myöten rakastunut ja onnensa kukkuloilla tavattuaan tulevan miehensä,” Sinikka muistelee.
 |
| Seura-lehti, 24.2.1984 |
 |
| Seura-lehti, 13.7.1984 |
Pitkäksi venyneen yhteisen juhlaillan jälkeen pari alkoi tapailla toisiaan. Iltoja vietettiin syömällä hyvissä ravintoloissa tai vierailemalla toisen luona. Ritva oli jo huokaillut, että ei enää viisikymppisenä mitään tapahdu, kunnes tapasi Pentin ja ihastui. ”Hän oli mukava seuramies ja hirveän komea!” Kihloihin pariskunta meni kyläillessään Jaakko Ryhäsen luona ja syyskuussa 1984 pari vihittiin Munkkiniemen kirkossa, lähellä heidän kotiaan.
 |
| Naimisiin syyskuussa 1984 |
Pentti oli usein vaimonsa mukana Joutsenon Taidekesän laulukursseilla ja esiintymismatkoilla, muun muassa Kanadassa. Yhteisen 19 vuoden aikana pari matkusteli muutenkin paljon yhdessä eri puolilla maailmaa, kävi kutsuilla, cocktailtilaisuuksissa ja erilaisissa juhlissa. Ritvasta oli mukavaa, että aviomiehen kautta tuli uusia tuttavuuksia myös musiikkipiirien ulkopuolelta.
 |
| Ritva Auvinen ja Pentti Kolehmainen |
Pentti oli paitsi kenraalimajuri myös koulutukseltaan sähköinsinööri, ja radioamatööritoiminta oli hänelle mieluisa harrastus nuoresta pojasta eläkkeelle asti. Insinööriopintonsa Pentti teki työskennellessään pääesikunnassa, ja hän valmistui teknillisen korkeakoulun sähkötekniseltä osastolta diplomi-insinööriksi vuonna 1972. Syksyllä 2003 Pentti Kolehmainen menehtyi 69-vuotiaana. Pitkällinen sairaus väsytti viimeisten vuosien aikana Ritvankin – etenkin Pentin viimeinen vuosi sairaalassa oli Ritvalle äärimmäisen rankka.
Ritva halusi järjestää miehelleen sairauden loppuvaiheessakin vaihtelua ja organisoi Pentille kuljetuksen kotiin ambulanssikyydillä. Olohuoneeseen rakennettiin sänky, johon Pentti tuotiin. Ritva soitti flyygelillä miehensä rakastamaa marssimusiikkia ja lauloi.
Ritvan kanssa paljon yhteistyötä tehnyt pianisti ja ystävä Liisa Pimiä tietää laulajattaresta myös puolen, jota suuri yleisö ei näe. ”Moni ei tunne Ritvan melankolista puolta, sillä hän ei koskaan kanna huoliaan töihin. Pentin kuoleman jälkeen Ritva kertoi, miten kaunis Penan lähtö oli ollut Ritvan laulaessa hänelle kehtolaulua. Ritva kantoi surut sisällään,” Liisa luonnehtii.
Läheinen ystävä Laura Jurkka muistaa, kuinka Ritva suri ja uupui miehensä kuoleman jälkeen. Toipuminen vei joitain vuosia. ”Ritva ei herkästi näytä menettämisen tuskaa, vaan suree yksin. Olin huolissani, kuinka kauan ilottomuus kestää. Yhtenä keväänä Ritvan hiuksiin ilmestyi punaisia raitoja, ja elämänilo alkoi palautua. Iloitsin, kun kenraalitar piristyi ja muuttui jälleen täydeksi,” Laura kuvailee.
 |
| Ritva Auvinen ja Pentti Kolehmainen |
