tiistai 19. heinäkuuta 2016

Yllätyssuudelma

Kuten kesäkuun lopun blogissa kerrottiin, Ritva esiintyi pianisti Gustav Djupsjöbackan kanssa ensimmäisen kerran Joutsenon Taidekesässä yli 30 vuotta sitten. Tuota konserttia on seurannut yhteinen opetustyö sekä konsertit ympäri maailmaa. Ulkomaan konserttivierailujen koordinoinnissa Ritva-Liisa Elomaalla on ollut keskeinen rooli. Elomaa järjesti Wienissä kulttuuriattaseana ollessaan Ritvan ja Djupsjöbackan matkat Wienin Musikvereinin Brahms-saliin, Saltzburgin Mozarteumiin ja Hampurin Staatsoperiin. Reissun päällä taiteilijakaksikko ehti viettää aikaa enemmän yhdessä – keskustella ja tutustua paremmin. Matkoilta onkin jäänyt molemmille paljon mieluisia muistoja. Ritva oli tyytyväinen, kun matkassa oli kielitaitoinen järjestelijä. ”Gustav oli loistava! Sen parempaa matkakaveria en olisi voinut löytää.” 

Ritva, Gustav Djupsjöbacka ja Ritva-Liisa Elomaa

Vuonna 1987 Ritva ja Djupsjöbacka kutsuttiin konsertoimaan New Yorkiin ja Washingtoniin. New Yorkissa pidettiin konsertti kuuluisan tšekkiläis-itävaltalaisen oopperalaulajatar Maria Jeritzan syntymän 100-vuotispäivän muistoksi. Kirjastorakennuksessa oli huono akustiikka ja kokolattiamatot, mutta puitteet olivat hienot, ja läsnä oli vaikutusvaltaista yleisöä. Paikalla oli muun muassa Jeritzan sihteerinä 53 vuoden ajan työskennellyt nainen. Konsertin ohjelmistossa oli toistakymmentä aariaa – yksinomaan sellaisia, joita Jeritza oli uransa aikana esittänyt. Ritva muistaa konsertin hyvin. ”Siellä istui Salmisen Matti kuuntelemassa. Hän totesi minulle konsertin jälkeen, että vain hullu suomalainen laulaa tuollaisen ohjelmiston,” Ritva nauraa. Seuraavana päivänä parivaljakko jatkoi Washingtoniin konsertoimaan Ranskan suurlähetystön kulttuurikeskukseen. Ajoituksen suhteen Washingtonin konsertti oli onnekas. Seuraavana päivänä kaupunkiin iski syksyn ensimmäinen lumimyrsky, ja paikallinen liikenne oli kaaoksessa. Todennäköisesti konsertti olisi tuolloin jouduttu perumaan. 

Gustav Djupsjöbacka ja Ritva New Yorkissa
Matkoille on mahtunut myös monenlaisia kommelluksia. Eräälle reissulle Yhdysvaltoihin Ritva lähti jalkavaivaisena ja tarvitsi lentokentillä apua. Ritva ja Djupsjöbacka pääsivät jonojen ohi joko rullatuolissa tai sähköauton kyydissä ja nauroivat kuninkaallista kohteluaan pienen jalkavaivan takia. Paluumatkalla Helsinkiin Djupsjöbacka nousi lentokoneen penkistä niin, että hänen polvensa vääntyi. Ritva oli selvinnyt koko matkasta rullatuolissa, ja vihdoin reissun loppumetreillä alkoi Djupsjöbacka ontumaan ja liikkumaan huonosti. Tämä tietysti huvitti molempia. 



Erään Wienin konsertin jälkeen puolestaan Ritvan lauluopettaja Mirjam Helin ilmestyi yllättäen näyttämön taakse. Kummallakaan, Ritvalla tai Djupsöbackalla, ei ollut aavistustakaan, että Helin on kuuntelemassa heidän Brahms-sarjan konserttiaan. Niin seurue sitten suuntasi syömään muutaman korttelin päässä olevaan vanhan kaupungin ravintolaan. ”Mirjam kertoi, että hänen oli pakko tulla Wieniin, koska hän on tutustumassa uusiin Mercedes automalleihin. Silloin siis jo varmaan kahdeksankymppinen Mirjam sanoi, että hän oli erityisen kiinnostunut ABS-jarruista. Me kaikki nauroimme, koska sehän oli tietenkin vain hauska tapa puhua reissusta, jonka syy oli Ritvan konsertti. Kun illan päätteeksi oli aika maksaa lasku, niin se oli jo hoidettu Mirjamin diskreettiin tapaan,” Djupsjöbacka muistelee. 



90-luvun taitteessa Ritva ja Djupsjöbacka esittivät Joensuun laulujuhlilla Sibelius-konsertin, jossa lauloi myös Tom Krause. Juontajana oli Hannu Taanila. Sibeliuksen Våren flyktar hastigt -laulusta esitettiin versio, jonka runon vuoropuhelussa Ritva lauloi tytön, Krause pojan repliikit ja kertojan yhden fraasin repliikin lauloi Djupsjöbacka pianon äärestä. Krausen laulaessa lopussa pojan fraasin ’Låt oss nu blott kyssas’ hän näyttämöllä ennalta sopimatta veti Ritvan kainaloon ja suuteli suoraan yleisön edessä. Kaikki hieman hämmästyivät, mutta Ritva ei ollut moksiskaan. ”Se oli hauskaa! Hänhän oli hurmaava mies,” Ritva kuittaa huvittuneena. 



Ritva on levyttänyt Djupsjöbackan kanssa Ondinelle Jean Sibeliuksen lauluja ja Vakuutusosakeyhtiö Eläke-Sampolle kokoelman ”Soi sininen sävel” Oskar Merikannon ja Leevi Madetojan lauluja. Lisäksi kaksikko on tehnyt radionauhoituksia. Yhteistyö on sujunut jouhevasti ja lopputulos on saatu valmiiksi nopeasti. ”Ritvan tulkintoihin ei liity mitään harkittua, epäsuhteista tai suhteetonta, vaan kaikki perustuu hyvään vaistoon. Ritva ei ole siinä mielessä älyllinen ihminen, että hän verbalisoisi hyvin pitkälle ajatuksiaan. Hän osuu unissakävijän varmuudella aina tyylillisesti oikeisiin äänenpainoihin ja tekee tyylistä kuin tyylistä, aikakaudesta kuin aikakaudesta, aina mielenkiintoisen. Tämä on mielestäni erittäin omalaatuista laulajakaartissamme. Laulussa ei ole mitään lisättyä tai keinotekoista. Niin kuin joku on sanonut, että ruusuun ei tarvitse lisätä huulipunaa.” 



Djupsjöbacka pohtii, että Ritva on uran varrella ollut kenties turhankin vaatimaton. ”Hän ei ole koskaan ollut ylpeä sellaisella tavalla kuin diivaan yleensä liitetään, vaikka hänessä kyllä on diivan ainekset – parhaalla tavalla. Ritva uskaltaa räväyttää ja näyttää, että on tarpeen vaatiessa temperamentikas. Esimerkiksi Viimeisissä kiusauksissa Riitta on vahva nainen ja siinä roolissa todella näkyi Ritvan leijonankynsi. Kun tarvitaan vahvaa otetta ja dramatiikka, niin sitä löytyy, mutta negatiivisten tunteiden näyttäminen ei ole hänelle varmastikaan helppoa. Ritva on äärimmäisen sopeutuva ihminen – tilanteeseen kuin tilanteeseen. Yhdessäolo on helppoa, kun toinen ei ole vaativa, vaan hyvin nöyrä ja positiivinen ihminen, vaikkakin samaan aikaan oman arvonsa tunteva.” 

Djupsjöbacka on nauttinut yhteistyöstä ja ihailee Ritvan elinvoimaa ja sisäistä kipinää. ”Aaria, johon kaikkein eniten yhdistän Ritvan, on Vissi d’arte. Siinä on hänen tarinansa pähkinänkuoressa ja hän laulaa sen paremmin kuin useimmat muut. Vieläkin.”

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Toiveaarioita yöllä ja päivällä

Ritva ei ota itseään turhan vakavasti eikä pidä klassisen musiikin konserttikonventiota kovinkaan tärkeänä. Pianisti Collin Hansenin ja näyttelijä-laulaja Laura Jurkan kanssa Ritva on toteuttanut oopperatoivekonsertteja, joissa yleisö saa päättää kuultavat aariat. ”Yleisö pitäisi huomioida myös klassisella puolella – he tuovat leivän pöytään. Lähdin tekemään näitä oopperatoivekonsertteja siltä pohjalta, että ei tehdä tätä hommaa turhan tärkeästi”, Ritva kuvailee. Jokainen konserttiin tulija saa käsiohjelman sijaan listan, josta yleisö huutoäänestyksellä valitsee esitettävät aariat. Jurkka on sekä juontanut konsertteja että laulanut niissä itse. Toivekonserttien aarialistalle Ritva on valinnut lyyristen ja dramaattisen sopraanoaarioiden sekä muhkeiden mezzosopraanoaarioiden lisäksi muun muassa tenoriaarian La donna é mobile Verdin oopperasta Rigoletto. Ja yleisö on tämän myös konserteissa toisinaan valinnut! Kerran joku yleisöstä pyysi Ebolin aariaa, vaikka sitä ei ollut listalla. Hansenilla oli partituuri mukana, koska Elisabetin aaria löytyi yleisölle annetusta valikoimasta. ”Ritva sanoi, ettei ole koskaan laulanut Ebolia julkisesti, mutta oli kyllä opettanut sitä. Niinpä hän sitten luki nuottia olkani yli ja lauloi aarian. Ja tämä ei ole ainoa tapaus!” Hansen hämmästelee.


Ritva, Jorma Elorinne, Liisa Pimiä ja Collin Hansen Joutsenossa 2002
Toivekonserttien idea sai alkunsa Joutsenon Taidekesän epävirallisesta yökonsertista, josta muodostui myös vuosittain toistuva perinne. Erään kesäkurssin viimeisenä iltana päätöskonserttien ollessa ohi kurssilaiset pakkailivat laukkujaan ja maistelivat viiniä. Oli lämmin heinäkuun lopun ilta ja Hansen houkutteli Ritvan laulamaan aarioita Joutsenon opiston vanhaan pyöreään saliin. Paikalla olivat myös pianisti Liisa Pimiä ja Laura Jurkka. Kurssilaisia pyydettiin tuomaan mukanaan kaikki sopraanonuotit ja -kokoelmat. Ritvaa ajatus huvitti ja hän otti haasteen vastaan. Pyöreä sali täyttyi, kurssilaiset saivat ehdottaa aarioita ja Ritva lauloi. Hansen ja Pimiä taistelivat, kumpi sai soittaa minkäkin kappaleen. Parhaimmillaan molemmat pianistit istuivat pianotuolilla ja soittivat nelikätisesti. Mitä enemmän yleisö nautti ja viihtyi, sitä enemmän Ritva syttyi soimaan. Aarioita kuultiin illan aikana parisenkymmentä – paikallaolijat itkivät ja nauroivat. Lopulta Ritvan vetäytyessä pois alkoivat laulaa muut opettajat, sen jälkeen opiskelijat ja lopulta kurssin pianistit. ”Tunnelma oli hillitön! Taisimme mennä nukkumaan joskus aamuyöstä,” Hansen muistelee. Jurkka jatkaa: ”Neljään asti aamuyöllä se jatkui. Jossain vaiheessa Liisa Pimiä lauloi itseään säestäen Sibeliuksen ’Flickan kom ifrån sin älsklings möte’, jonka Collin ja minä esitimme balettina! Minä olin äiti ja Collin oli tytär. Siinä vaiheessa ei ollut enää kovin monta katsojaa. Kun poistuimme pyöreästä salista, aamun usva jo leijui Joutsenon opiston pihalla.”


Ritva, Bona ja Collin Hansen Joutsenon opiston pyöreässä salissa
Jurkka tunnustaa, että tyylilajina huumori on äärimmäisen vaikea ja riski aariatoivekonsertin muuttumisesta pelleilyksi on olemassa. Ritvan, Jurkan ja Hansenin keskinäinen luottamus ja tyylitaju ovat kuitenkin mahdollistaneet riskien ottamisen. Ritva painottaa, että laulajalla täytyy olla herkkä vaisto siitä, miten paljon flyygelin mutkassa voi tehdä. Jos ampuu vähänkin yli, konsertti menee banaaliksi. Jurkka on ollut Ritvan konserteissa myös ”lämppärinä”. ”Ritvalla on ollut ideana, että tällä tavoin nuori lahjakkuus saa tilaisuuden tulla tunnetuksi. 75-vuotisjuhlakonsertissa juonsin, että illan tähti Ritva Auvinen 75 antaa tässä nuorelle lahjakkuudelle tilaa. Laura 51 vee kiittää!”.



Hansen muistaa Viitasaaren LuomuLaulu-tapahtumasta huvittavan sattumuksen, jossa Ritvan temperamentti nousi esiin. Tapahtuman ohjelmassa oli operettikonsertti ja täpötäyden katsomon ensimmäisessä rivissä istui sopraano, jonka kanssa Ritva on kilvoitellut elämänsä varrella. Konsertin taiteilijoilla ei ollut juurikaan aikaa harjoitella ja kaikki olivat väsyneitä. Ritva oli puhunut Hansenille koko päivän, että konsertin ohjelma tulisi vaihtaa, koska hänen äänensä ei ollut parhaassa kunnossa. Jurkan juontaman konsertin ohjelma kuitenkin pidettiin ennallaan. Ihmiset istuivat Maamiesseuran talolla aivan esiintyjien lähellä. Ritva asteli estradille ja huomasi eturivissä istuvan sopraanon. Silloin Hansen näki Ritvan silmissä syttyvän ilmeen. Ritva on diiva, mutta oikealla tavalla. Kun on näytön paikka, hän ei pakene. ”Konsertissa tuli korkeaa h:ta fermaatin kanssa. Tämä oli aivan mahtava hetki! Se oli hyvää diivailua!” 


Ritvan aamujumppaa Joutsenon opinstolla
Viitasaarelta Hansen kertoo myös toisen tapauksen. Kaikki kurssin oppilaat ja opettajat olivat yksinkertaisissa majoituksissa ja Ritva asui karavaanissa. Lähistöllä oli nähty karhu ja siitä puhuttiin päivän mittaan. Hansen pelotteli Ritvaa, että karhu ei varmaan pysty tekemään mitään, mutta kun on satanut paljon, niin kyykäärmeet etsivät kuivaa paikkaa. Ritvan asuntovaunun ympärillä oli isoja koivuja, joiden oksat raapivat kattoa ja sateenropina kolisi asuntovaunun kolkkoa kattoa vasten. Niinpä Ritva pelästyi yöllä ääniä, juoksi lähellä olevaan taloon ja nukkui yön sohvalla. 

Kerran puolestaan Ritva on saapunut Viitasaarella konserttiin laulamalla hevoskärryissä kaatosateessa. Hansen toteaa ykskantaan: ”Ritva on rakastettava tyyppi! Vastustamaton!”