Laulajien, muttei koirien, kouluttaja

Palo opettamiseen on Ritvalla aina ollut vahva. Niinpä jo lauluopintojen varhaisessa vaiheessa oppilaita alkoi ilmaantua yksityistunneille ja opetustyötä tarjottiin kesäkursseilta. Tähän mennessä opetusvuosia on Ritvalle kertynyt jo yli viisikymmentä. Sibelius-Akatemiassa ja ammattikorkeakoulu Metropoliassa (entinen Stadia) opettamisen lisäksi kesäiset laulukurssit muun muassa Joutsenon Taidekesässä, Kangasniemen Musiikkiviikoilla ja Ilmajoen Musiikkijuhlilla ovat kuuluneet vuosikymmenten ajan oleellisena osana Ritvan suven viettoon.

Ritva Joutsenon Opistolla

Joutsenon Taidekesän laulukursseilla Ritva on opettanut vuodesta 1977 lähtien – pidempään kuin kukaan toinen Taidekesän opettaja. Tänäkin kesänä Ritva pitää Joutsenossa kolmipäiväisen italialaisten aarioiden harjoittamiseen keskittyvän mestarikurssin. Pianisti Liisa Pimiä tutustui Ritvaan Joutsenossa 70-luvun loppupuolella molempien ollessa opettamassa kurssilla. Pimiä on saanut yhteistyöstä hyödyllistä tietoa ja taitoa. ”Korrepetiittorin pitää tietää laulamisesta. Täytyy tietää, mikä on terveellistä laulajalle. Ritva on muun muassa hyvä esimerkki siitä, että tekstiä voi laulaa millä korkeudella vaan”. 

Pianisti Gustav Djupsjöbackan kanssa pitkään jatkunut yhteistyö on niin ikään saanut alkunsa kesäiseltä laulukurssilta, kun duo esiintyi ensimmäisen kerran yhdessä Joutsenon Taidekesän opettajien konsertissa vuosikymmeniä sitten. Taiteilijat olivat Helsingissä puhuneet yhteistyöstä, ja kesäkurssilla se sai luontevan aloituksen. Djupsjöbacka oli kuullut Ritvaa lavalla ensimmäisen kerran vuonna 1973 Savonlinnan Oopperajuhlien Taikahuilussa. ”Ikäeromme tuntui silloin merkittävältä, koska pääsin nuorena kloppina tekemään yhteistyötä jo tunnustetun taiteilijan kanssa.” Djupsjöbacka on vuosien varrella säestänyt Ritvan oppilaita paljon, ja Joutsenon Taidekesän kursseilla on ollut tärkeä rooli taiteilijoiden yhteistyön vahvistumisessa. Yhteistä opetustyötä ovat seuranneet konsertit ympäri Suomea ja Eurooppaa sekä New Yorkissa asti.

Joutsenon Taidekesässä Ritva, Gustav Djupsjöbacka, Aili Purtonen ja Leena-Marja Virtanen vuonna 1987

Joutsenon Taidekesän kurssisihteerinä pitkään toimineen Leena-Marja Virtasen näkökulmasta Ritvan kanssa on ollut helppo tehdä töitä, eikä vuosien varrella ole ollut yhtään katastrofia, viime hetken peruutusta tai myöhästymistä. Halukkaita oppilaita on ollut tulossa joka vuosi reilusti enemmän kuin kurssille on pystytty ottamaan. Ritvalla on ollut kesäkurssin vapaina hetkinä tapana istuskella pihakeinussa jutustelemassa oppilaiden ja toisten opettajien kanssa, ja ohjata aamuisin laulajille jumppaa opiston pihanurmella. Virtanen kertoo, että Ritva on vuosien saatossa tutustunut koko opiston henkilökuntaan, niin keittäjiin kuin toimiston väkeen, ja tervehtii kaikkia yhtä ystävällisesti. Kun Ritva täytti 70 vuotta ja piti konsertin Ruoholahdessa, Joutsenon opiston henkilökunta matkasi omasta aloitteestaan juhlakonserttiin syysretkellään. ”Ritva ei diivaile. Se on järjestäjien kannalta ihailtava asia. Ritva on helposti lähestyttävä, joten ventovieraatkin uskaltavat tulla juttelemaan.” Pianisti Collin Hansen tunnistaa Ritvassa saman piirteen, ja muistaa yhteisiltä kursseilta Ilmajoelta, kuinka kaupungilla ja kahviloissa ihmisiä tuli laumoittain juttelemaan Ritvan luo: ”Ah! Ritva Auvinen! Muistan, kun lauloit sitä roolia...” 

Koirat ovat olleet lähellä Ritvan sydäntä aina. Virtanen muistaa, kuinka eräänä kesänä Joutsenossa koettiin kauhun hetkiä Ritvan rakkaan villakoiran Bonan karattua. Ritva tunnustaa, että on osannut kouluttaa oppilaitaan, mutta ei koiriaan. Laulukursseilla Bona sai olla mukana, koska kuunteli laulamista kiltisti ulisematta. Ruokapöydän ääressä Bona istui omalla tuolillaan ja joi kermaa. 

Kyseisenä kesänä Ritva oli kutsuttu vierailulle Savonlinnan Oopperajuhlille ja niin hän suuntasi Olavinlinnaan kesken laulukurssin. Bona jätettiin kurssisihteeri Virtasen ja pianisti Liisa Pimiän hoitoon. Bona oli Virtasten kotona ja kuinka ollakaan, ulko-ovi oli hetken liian kauan auki, jolloin koira innostuneena livahti ovesta karkuteille. Pimiä oli opettamassa kurssilla, kun Virtanen tuli kertomaan koiran karkaamisesta. ”En ole nähnyt Pimiän Liisaa sitä ennen enkä sen jälkeen niin vakavana. Liisa sanoi, että kun Ritva tulee, miten me Leena-Marja tästä selvitään.” Ritva palasi yöllä Savonlinnasta ja kuuli Bonan tilanteesta suhtautuen asiaan kauhuissaan, mutta asiallisesti. Tiukan paikan tullenkaan Ritva ei purkanut pahaa oloaan muihin ihmisiin tai syyttänyt toisia koiran karkaamisesta. Koko sunnuntaipäivä meni etsinnöissä. Paikallisradiossa oli ilmoitus katoamisesta, kaikkiin mahdollisiin paikkoihin soitettiin ja Bonaa etsittiin autolla Luumäeltä asti. Kaikki luottivat ajatukseen, että koira kyllä palaa takaisin. Virtasten naapureille oli kerrottu tilanteesta ja maanantaiaamuna Bona lopulta palasi sinne, mistä oli lähtenyt. Naapuri tunnisti Bonan, lähestyi varovasti ja sai koiran syliinsä. Pian Bona oli jo takaisin Joutsenon opistolla, eikä ollut karkumatkasta moksiskaan. Helpotuksen tunne oli kaikilla valtava. Bonan löytymisen jälkeen Ritva kävi pitkään tervehtimässä naapuria kukkien kanssa. 

Näyttelijä-laulaja Laura Jurkka on myöskin tutustunut Ritvaan nimenomaan kesäkurssilla tullessaan Ritvan lauluoppilaaksi 90-luvulla. Jurkka oli Ilmajoen musiikkijuhlilla tekemässä roolia Atso Almilan oopperassa Ameriikka. Ritva opetti samaan aikaan laulukurssilla Lappajärvellä. Jurkka mietti uskaltaako 32-vuotiaana, niin vanhana, enää mennä laulukurssille. ”Mietin ottaisiko Ritva mut, vai nauretaanko mut ulos.” Jurkka haki kuitenkin laulukurssille, Ritva otti hänet oppilaakseen, ja niin tähän päivään asti jatkunut yhteistyö sai alkunsa Lappajärven jumppasalissa vuonna 1992.

Jurkka on ollut Ritvan oppilaana sen jälkeen lukuisilla kesäkursseilla. Vähitellen kurssien ohjelmaan tuli mukaan Jurkan konsertteja sekä luentoja esiintymistaidoista. Joutsenon Taidekesä on ollut molemmille tärkeä vuosien ajan. Ritva ja Jurkka viettivät kesäkursseilla myös vapaa-aikaa yhdessä, jolloin kollegoista tuli vähitellen läheisempiä ystäviä. ”Ritva on mun äitini ikäinen, kuukautta nuorempi. Mun äiti kuoli vuonna 1996, joten sanon Ritvaa varaäidiksi.” Naisia yhdistää suhteellisen myöhään aloitettu laulu-ura. Ehkä senkin vuoksi Ritva ei väheksynyt laulutunneille tullutta vähän päälle kolmekymppistä näyttelijää. 

Puoli vuosisataa on opettamista takana, ja edelleen Ritva jaksaa tehdä töitä oppilaidensa kanssa. Jurkka pohtii, että Ritvalla on laulamisen halu edelleen tallella, ja se tarve ja tyydytys, joka laulamisesta tulee. Niinpä töitä jaksaa tehdä iästä huolimatta. ”Ihminen pitää hyvää huolta siitä, mitä arvostaa. Laulamisestahan täytyy pitää ihan mielettömästi. Sen täytyy avata susta semmoisia kanavia ja ilmaisun mahdollisuuksia, että se nostaa sut parikymmentä senttiä ilmaan – ja se on varmasti Ritvalla yksi syy. Täytyy vaan toivoa, että itsekin jaksaisi. Mulla on mietelauseena, että ennen kuin kirstu pannaan kiinni, niin viimeinen asia, joka vielä lähtee, on laulu.”