Freelancerilla ei ole varaa sairastaa

Kesäfestarien kuumin sesonki on käynnissä ja samaan aikaan kesäflunssat jylläävät. Etenkin freelancer-laulajalle terveenä pysyminen on ensiarvoisen tärkeää. Miten pitkän uran tehnyt oopperalaulajar on pitänyt omasta laulukunnostaan huolta? 

Kuten Ujo Diiva -blogin aikaisemmista kirjoituksista käy ilmi, Ritva on usein ollut se laulaja, jolle soitetaan, kun tarvitaan pikaisesti tuuraajaa sairastuneen laulajan tilalle. ”Olen aina pystynyt laulamaan, vaikka olisin kuinka hirveässä kunnossa. Pyrin tuella ja hyvällä avauksella pitämään limakalvot erillään niin, että soivaa tilaa jää.” Sairastumiselle ei mahda mitään, mutta freelancerina Ritvalla on ollut korkea kynnys perua esiintymisiä – silloin menettää myös palkkionsa. Vakituisesti kiinnitetyillä laulajilla tilanne on toinen, kun sijainen voidaan hankkia, ja kuukausipalkka juoksee joka tapauksessa. Ritva on tunnettu siitä, että peruutuksia ei uran varrella juurikaan ole ollut.

Siitäkin huolimatta, tai kenties juuri siitä syystä, ulkomailla sairastumiset ovat Ritvan raskaimpia muistoja uran varrelta – on ollut pakko laulaa suuria ja vaativia rooleja huonossakin kunnossa. Yksi näistä tapauksista tapahtui Suomen Kansallisoopperan vieraillessa Moskovassa, Pietarissa (silloisessa Leningradissa) ja Tallinnassa touko-kesäkuussa 1982. Ohjelmistossa oli Verdin Macbeth ja Sallisen Punainen viiva. Ritva lauloi Lady Macbethin roolin, joka vaatii esittäjältään paljon niin laulajana kuin näyttelijänä. Jokaisessa kaupungissa oli yksi esitys Macbethiä ja yksi esitys Punaista viivaa. Torstaina 20. toukokuuta Ritva suuntasi Helsinki-Vantaan lentokentälle ja Finnairin lennolla kohti Moskovaa. Ritva on omiin matkapapereihinsa kirjoittanut muistilapuksi tuliaislistan: iso valkopohjainen hapsuhuivi tyttärelle ja tsaijulaseja pitimineen. 

Ritva oli täysin kunnossa Moskovassa ja Leningradissa, kunnes Tallinnan Estonia-teatteriin siirryttiin bussikuljetuksella. Oli kuuma päivä ja bussissa oli koko matkan kova veto. Niinpä Ritvalta lähti tämän seurauksena ääni. ”Lady Macbeth on niin rankka rooli, että laulajan täytyisi saada levätä. Ja pitäisi pitää huolta, ettei laiteta vetoisaan bussiin pitkäksi matkaksi.” Kaikesta huolimatta Ritva lauloi roolin Tallinnassakin. 

Teos esitettiin tuolloin suomeksi, kuten tapana oli, ja käytössä oli Matti Rossin uusi suomennos. Ralf Långbacka ohjasi teoksen. Macbethia oli esitetty Kansallisoopperassa jo vuonna 1979, jolloin kapellimestari Kari Tikka työsti teosta Ritvan kanssa. ”Ritvan kanssa tekeminen on hyvässä mielessä suomalaista. Siinä ei ole mitään teeskentelyä. Ritvan voima lavalla perustuu rehellisyyteen.” Macbethin esitykset Moskovassa ja Leningradissa saavuttivat suosion, mutta samalla vierailulla esitetty Punainen viiva sai huomattavasti viileämmän vastaanoton. Teoksen sisältöä ei ymmärretty ja katsojat tulkitsivat sen pilkkaavan kommunismia. Tikka muistaa, kuinka sekä kenraaliharjoituksesta että esityksestä lähti yleisöä kesken pois. ”Olisi pitänyt selittää, miten teos liittyy Suomen historiaan. He näkivät vain ulkoisia merkkejä, punaisia lippuja, ja vetivät niistä johtopäätöksensä.”

Ritvalla ei ole mitään erityisiä niksejä tai kikkoja sairastumisten varalle. Jos kunto on mennyt oikein huonoksi niin särkylääkkeellä tai pahimmassa tapauksessa kortisonipillerillä on tilannetta voinut auttaa. Kaiken kaikkiaan suhtautuminen omaan instrumenttiin on Ritvalla aina ollut arkinen – liiallinen varovaisuus tai omasta äänestä hössöttäminen eivät ole kuuluneet Ritvan tapoihin. Esimerkiksi konsertoidessaan Lapissa Ritva kävi hiihtämässä. Konsertin järjestäjät ihmettelivät, miten Ritvan ääni oli siitä huolimatta niin hyvässä kunnossa, kun monet laulajat olivat pohjoisessa istuneet visusti sisällä kaulaliinat kaulassa ja valitelleet äänen käheyttä.

Säännölliset ja terveelliset elämäntavat ovat mahdollistaneet pitkän laulu-uran. Ääni on Ritvalla toiminut lähes poikkeuksetta, mutta vatsan takia syömisen suhteen on täytynyt olla tarkempi. Muutamaa tuntia ennen esiintymisiä Ritva ei syö, vaan juo paljon vettä ja jotain, millä saa verensokeria pidettyä yllä. Konsertin jälkeen jännitys laukeaa ja usein toisten taitelijoiden kanssa lähdetään yhdessä syömään. ”Joskus turhankin myöhään.” Nälkä on silloin pahimmillaan etenkin, kun on ollut pitkään aikaa syömättä. Toisaalta esityksen jälkeen nukkuminen ei kuitenkaan heti luonnistuisi, joten yhdessä syöminen on mukava tapa nauttia esityksen jälkitunnelmista. Adrenaliinia on kertynyt kroppaan niin paljon, että rauhoittuminen vie aikansa.

Pekka Nuotio, Ritva ja Jorma Hynninen

Esiintymisen jälkeen olisi hyvä myös saada riittävästi lepoa. Ritva on laskeutunut esitystensä tunnelmista takaisin arkeen liikuskelemalla kotona, asettelemalla saamiaan kukkia, katselemalla televisiota ja ratkomalla sängyssä ristikoita. ”Ideaalitilanne olisi, jos esitystä seuraavana päivänä olisi aikaa oleilla.” Ritvan uran kiireisimpinä aikoina tämä lepopäivä harvoin toteutui. Harjoituksia oli heti seuraavana päivänä ja lekotteluaikaa ei ollut. Levon lisäksi Ritva korostaa liikunnan tärkeyttä ja on itse etenkin kiireisinä aikoina pyrkinyt pitämään huolen, että hyötyliikuntaa tulee tarpeeksi – ilman ajokorttia arkista liikkumista on väistämättä tullut säännöllisesti. 

Ritvan kanssa vuosien ajan yhdessä musisoinut pianisti Gustav Djupsjöbacka tuo esiin Ritvan tasalaatuisuuden ja korkean työmoraalin. ”Moni ihminen valittaa koko ajan, että äänessä on jotain ja laulukunto ei ole paras mahdollinen. Ritva on laulanut joskus todella huonokuntoisena ja laulaa aina upeasti. Vaikka olisi huonompi päiväkin, niin taso pysyy, kun osaaminen on niin vankkaa.” Pilke silmäkulmassa Djupsjöbacka kertoo vielä, kuinka kuuluisa ruotsalainen sopraano Elisabeth Söderström on todennut: ”Koko pitkän urani aikana minulla on ollut kaksi iltaa, jolloin olen ollut aivan huippukunnossa. Valitettavasti kumpanakaan näistä ei ole ollut esitystä.”