Elämän vaikein päätös

29-vuotiaan Ritvan elämä mullistui Lahdessa vuonna 1961, kun hän huomasi olevansa raskaana. Lapsen isä ei ollut Ritvan elämässä läsnä, vaikka raskaudesta tiesikin. Siitäkin huolimatta Ritvalle oli selvää, että hän halusi pitää lapsen. Yksinhuoltajuus ei ollut 60-luvulla läheskään yhtä tavallista kuin nykypäivänä, eikä naimattomana naisena yksin lapsen kasvattaminen ollut tuohon aikaan aivan mutkatonta. Onneksi Ritvan vanhemmat suhtautuivat asiaan positiivisesti ja olivat vahvasti tukena. Tytär sai lempinimekseen ”Pipa”, eikä häntä ole kastenimellä kutsuttu koskaan. Oman lapsen syntymä merkitsi Ritvalle henkisesti paljon – Ritva epäröi olisiko hänestä edes tullut laulajatarta ilman tyttären syntymää. ”Pipan olemassaolo laittoi yrittämään enemmän.” 

Ritva ja 1-vuotias Pipa

Ritva myöntää olleensa melko naiivi vielä tuossakin iässä. Ujon luonteensa vuoksi Ritva oli elänyt murrosiän ja teinivuodet hyvin seesteisesti ja seurustelukuviotkin alkoivat suhteellisen myöhään. Olihan ensisuudelmakin toteutunut vasta 23-vuotiaana. Niinpä tilanne ei ollut helppo, etenkään kun lapsen isä ei halunnut olla osa kaksikon elämää. 

Oli tullut aika muuttaa Lahdesta takaisin Helsinkiin. Ritva sai voimistelunopettajan paikan tyttölukiossa ja jatkoi lauluopintojaan silloisen Helsingin Kansankonservatorion oopperaluokalla. Työ voimistelunopettajana, lauluopinnot, esiintymiset eri paikkakunnilla ja niukka rahatilanne ajoivat Ritvan vaikean ratkaisun eteen – yksin hän ei lapsen kanssa selviäisi. Oopperaproduktioita oli ympäri Suomea ja pientä lasta oli mahdotonta ottaa reissuille mukaan. Ritvan isoveljen Riston perheessä Riihimäellä oli kolme poikaa, nuorin vasta vuoden vanha, ja Riston vaimo oli kotiäiti. Ritva halusi antaa myös omalle tyttärelleen perhenuoruuden, jota hän ei yksinhuoltajana pystynyt tarjoamaan. Niinpä Riston ja hänen vaimonsa Maijan kanssa tehtiin sopimus, että Pipa asui viikot Riihimäellä ja viikonloput sekä lomat Ritvan kanssa Helsingissä. Erossa olo oli niin äidille kuin tyttärelle raastavaa. Huono omatunto poissaolosta oli jatkuvasti läsnä. Ritva pohtii tilanteen olevan varmaan sama kaikilla esiintyvillä taiteilijoilla – lapset eivät saa huomiota osakseen niin kuin pitäisi. Pipalla ei ole selkeitä muistikuvia ajasta ennen kouluikää, mutta ikävä oli jatkuva. ”Äidin kanssa soiteltiin päivittäin ja usein puhelut olivat aika surullisia.” 

Ritva ja Pipa vuonna 1967

Pipa asui Riihimäellä kansakoulun loppuun asti, kunnes 11-vuotiaana oppikoulun aloittaessaan muutti asumaan täysipäiväisesti Ritvan luo Helsinkiin. Molemmat olivat odottaneet yhdessä asumista kauan, mutta tietysti muutos oli valtava. ”Vaikka muutto äidin luo oli kivaa, jäin kaipaamaan entistä. Ritva ei ollut mikään pullantuoksuinen äiti,” Pipa pohtii. Ritvan ura oli 70-luvun alkupuolella täydessä vauhdissa, kun rooleja oli Lahden Oopperassa, Tampereen Oopperassa, Savonlinnan Oopperajuhlilla ja Suomen Kansallisoopperassa. Äidin ollessa paljon poissa kotoa Pipa tottui kuluttamaan aikaansa kavereiden kanssa. Ritvan laaja sisarusparvi, enot ja tädit perheineen, olivat onneksi apuna, kun Pipalle tarvittiin hoitopaikkaa. Pipa viettikin hyvin paljon aikaa sukulaisten "helmoissa" serkkujen kanssa leikkien. Lomalla kului usein pitkiäkin aikoja sukulaisten kesämökeillä. 

Ritva johdatteli tytärtään musiikkiharrastuksen pariin, mutta Pipalle ei syttynyt suurta paloa soittamiseen. Pipan ollessa 8-vuotias Ritva keksi laittaa tyttärensä musiikkiopistoon soittamaan viulua. Pipa ei tiedä, mistä äitinsä sai ajatuksen viuluopintoihin. ”Ehkä se oli äitistä vaan hauska juttu. Kaksi vuotta opiskelin, muttei siitä tullut mitään. Ei Riihimäellä voinut harjoitella, eikä mulla ollut kiinnostusta siihen.” Viuluopintojen jälkeen Pipa otti pianotunteja Ritvan tuttavalta ja myöhemmin huilutunteja Raija Lampilalta, mutta nämäkään musiikkiharrastukset eivät ottaneet tuulta alleen. Vuosien kuluttua Pipa kävi muutaman kerran laulutunneilla äitinsä tutulla Mirja Klemillä. Pipa piti opettajasta kovasti, mutta laulunopiskelu ei tuntunut omalta jutulta – intoa ja paloa ei ollut. Sen sijaan musiikin kuunteleminen ja karaoke tuottavat iloa. Usein kuunnellessaan radiota Pipa laulaa mukana, erityisesti vanhat iskelmät ja schlagerit ovat mieluisia. Äitinsä pitämillä laulutunneilla Pipa on joskus ollut kuunteluoppilaana, muttei itse ole opiskellut Ritvan johdolla. 

Pipa ja Ritva vuonna 1968

Pipa oppi lapsena olosuhteiden pakosta selviytymään oma-aloitteisesti monista asioista, joita ei välttämättä vielä siinä iässä olisi halunnut tehdä itsekseen. Viulutunneille piti matkustaa omin päin bussilla, ja joskus lääkäriinkin täytyi mennä yksin, kun äiti ei ollut paikalla. Kaikki tämä on kasvattanut Pipan hyvin itsenäiseksi.

Isäänsä Pipa ei ole koskaan tavannut, ainoastaan nähnyt yhdestä valokuvasta. Isä tiesi tyttärensä olemassaolosta, mutta ei koskaan osallistunut elatukseen millään tavalla. Kun isällä ei ole ollut kiinnostusta tutustua tyttäreensä, niin myöskään Pipa ei ole halunnut häntä tavata.

Pipan mielestä parasta siinä, että äiti on oopperalaulajatar, on ollut mahdollisuus kurkistaa kulissien taakse ja raottaa verhoa salaiseen maailmaan, johon suurin osa ei pääse osalliseksi. ”Ensin äiti aloitti harjoittelun kotona pianon kanssa, tätä seurasivat musiikkiharjoitukset ja lopulta lavalla laulettiin roolivaatteissa ja lavasteissa.” Kaikkea tätä seuratessa Pipalle on syttynyt suuri rakkaus musiikkiin.

Ritva on ollut pitkän uransa aikana onnekas julkisuuden suhteen. Perhe on saanut elää rauhassa, eikä laulajatarta ole riepoteltu mediassa. Ritvasta ollaan oltu kiinnostuneita vain laulamismielessä, eikä Ritva myöskään ole tyrkyttänyt itseään lehtien palstoille. Kun Pipa miettii, minkälaisilla sanoilla kuvailisi äitiään, tulee ensimmäisenä mieleen vaatimaton. ”Ehkä vähän liiankin vaatimaton.”

Tyttären antaminen veljen perheeseen on ollut Ritvan elämän vaikein päätös. Huono omatunto on painanut mieltä läpi vuosien. Suru häivähtää yhä Ritvan kasvoilla, kun asian ottaa esiin. Katse painuu alas ja hiljaisuus laskeutuu hetkeksi. Aina niin aurinkoinen ja positiivinen oopperalaulajatar vaikenee. Asiasta ei ole helppo puhua. ”Onneksi ollaan kaikesta huolimatta Pipan kanssa hyvissä väleissä.” 

Pipa on työstänyt asiaa mielessään vuosien saatossa. ”Ei lapsena ja nuorena tällaista asiaa käsittele, silloin vaan menee kavereiden kanssa ja elämä vie mukanaan. Sitten vasta, kun sain oman lapsen, asia nousi mielessäni taas esiin. Olen ollut katkera, mutta yrittänyt ymmärtää, että minun parastanihan äiti vain halusi,” Pipa toteaa. ”Ritva on ollut sellainen äiti, kun on voinut olla.”