Yllätyssuudelma

Kuten kesäkuun lopun blogissa kerrottiin, Ritva esiintyi pianisti Gustav Djupsjöbackan kanssa ensimmäisen kerran Joutsenon Taidekesässä yli 30 vuotta sitten. Tuota konserttia on seurannut yhteinen opetustyö sekä konsertit ympäri maailmaa. Ulkomaan konserttivierailujen koordinoinnissa Ritva-Liisa Elomaalla on ollut keskeinen rooli. Elomaa järjesti Wienissä kulttuuriattaseana ollessaan Ritvan ja Djupsjöbackan matkat Wienin Musikvereinin Brahms-saliin, Saltzburgin Mozarteumiin ja Hampurin Staatsoperiin. Reissun päällä taiteilijakaksikko ehti viettää aikaa enemmän yhdessä – keskustella ja tutustua paremmin. Matkoilta onkin jäänyt molemmille paljon mieluisia muistoja. Ritva oli tyytyväinen, kun matkassa oli kielitaitoinen järjestelijä. ”Gustav oli loistava! Sen parempaa matkakaveria en olisi voinut löytää.” 

Ritva, Gustav Djupsjöbacka ja Ritva-Liisa Elomaa

Vuonna 1987 Ritva ja Djupsjöbacka kutsuttiin konsertoimaan New Yorkiin ja Washingtoniin. New Yorkissa pidettiin konsertti kuuluisan tšekkiläis-itävaltalaisen oopperalaulajatar Maria Jeritzan syntymän 100-vuotispäivän muistoksi. Kirjastorakennuksessa oli huono akustiikka ja kokolattiamatot, mutta puitteet olivat hienot, ja läsnä oli vaikutusvaltaista yleisöä. Paikalla oli muun muassa Jeritzan sihteerinä 53 vuoden ajan työskennellyt nainen. Konsertin ohjelmistossa oli toistakymmentä aariaa – yksinomaan sellaisia, joita Jeritza oli uransa aikana esittänyt. Ritva muistaa konsertin hyvin. ”Siellä istui Salmisen Matti kuuntelemassa. Hän totesi minulle konsertin jälkeen, että vain hullu suomalainen laulaa tuollaisen ohjelmiston,” Ritva nauraa. Seuraavana päivänä parivaljakko jatkoi Washingtoniin konsertoimaan Ranskan suurlähetystön kulttuurikeskukseen. Ajoituksen suhteen Washingtonin konsertti oli onnekas. Seuraavana päivänä kaupunkiin iski syksyn ensimmäinen lumimyrsky, ja paikallinen liikenne oli kaaoksessa. Todennäköisesti konsertti olisi tuolloin jouduttu perumaan. 

Gustav Djupsjöbacka ja Ritva New Yorkissa

Matkoille on mahtunut myös monenlaisia kommelluksia. Eräälle reissulle Yhdysvaltoihin Ritva lähti jalkavaivaisena ja tarvitsi lentokentillä apua. Ritva ja Djupsjöbacka pääsivät jonojen ohi joko rullatuolissa tai sähköauton kyydissä ja nauroivat kuninkaallista kohteluaan pienen jalkavaivan takia. Paluumatkalla Helsinkiin Djupsjöbacka nousi lentokoneen penkistä niin, että hänen polvensa vääntyi. Ritva oli selvinnyt koko matkasta rullatuolissa, ja vihdoin reissun loppumetreillä alkoi Djupsjöbacka ontumaan ja liikkumaan huonosti. Tämä tietysti huvitti molempia. 

Erään Wienin konsertin jälkeen puolestaan Ritvan lauluopettaja Mirjam Helin ilmestyi yllättäen näyttämön taakse. Kummallakaan, Ritvalla tai Djupsöbackalla, ei ollut aavistustakaan, että Helin on kuuntelemassa heidän Brahms-sarjan konserttiaan. Niin seurue sitten suuntasi syömään muutaman korttelin päässä olevaan vanhan kaupungin ravintolaan. ”Mirjam kertoi, että hänen oli pakko tulla Wieniin, koska hän on tutustumassa uusiin Mercedes automalleihin. Silloin siis jo varmaan kahdeksankymppinen Mirjam sanoi, että hän oli erityisen kiinnostunut ABS-jarruista. Me kaikki nauroimme, koska sehän oli tietenkin vain hauska tapa puhua reissusta, jonka syy oli Ritvan konsertti. Kun illan päätteeksi oli aika maksaa lasku, niin se oli jo hoidettu Mirjamin diskreettiin tapaan,” Djupsjöbacka muistelee. 

90-luvun taitteessa Ritva ja Djupsjöbacka esittivät Joensuun laulujuhlilla Sibelius-konsertin, jossa lauloi myös Tom Krause. Juontajana oli Hannu Taanila. Sibeliuksen Våren flyktar hastigt -laulusta esitettiin versio, jonka runon vuoropuhelussa Ritva lauloi tytön, Krause pojan repliikit ja kertojan yhden fraasin repliikin lauloi Djupsjöbacka pianon äärestä. Krausen laulaessa lopussa pojan fraasin ’Låt oss nu blott kyssas’ hän näyttämöllä ennalta sopimatta veti Ritvan kainaloon ja suuteli suoraan yleisön edessä. Kaikki hieman hämmästyivät, mutta Ritva ei ollut moksiskaan. ”Se oli hauskaa! Hänhän oli hurmaava mies,” Ritva kuittaa huvittuneena. 

Ritva on levyttänyt Djupsjöbackan kanssa Ondinelle Jean Sibeliuksen lauluja ja Vakuutusosakeyhtiö Eläke-Sampolle kokoelman ”Soi sininen sävel” Oskar Merikannon ja Leevi Madetojan lauluja. Lisäksi kaksikko on tehnyt radionauhoituksia. Yhteistyö on sujunut jouhevasti ja lopputulos on saatu valmiiksi nopeasti. ”Ritvan tulkintoihin ei liity mitään harkittua, epäsuhteista tai suhteetonta, vaan kaikki perustuu hyvään vaistoon. Ritva ei ole siinä mielessä älyllinen ihminen, että hän verbalisoisi hyvin pitkälle ajatuksiaan. Hän osuu unissakävijän varmuudella aina tyylillisesti oikeisiin äänenpainoihin ja tekee tyylistä kuin tyylistä, aikakaudesta kuin aikakaudesta, aina mielenkiintoisen. Tämä on mielestäni erittäin omalaatuista laulajakaartissamme. Laulussa ei ole mitään lisättyä tai keinotekoista. Niin kuin joku on sanonut, että ruusuun ei tarvitse lisätä huulipunaa.” 

Djupsjöbacka pohtii, että Ritva on uran varrella ollut kenties turhankin vaatimaton. ”Hän ei ole koskaan ollut ylpeä sellaisella tavalla kuin diivaan yleensä liitetään, vaikka hänessä kyllä on diivan ainekset – parhaalla tavalla. Ritva uskaltaa räväyttää ja näyttää, että on tarpeen vaatiessa temperamentikas. Esimerkiksi Viimeisissä kiusauksissa Riitta on vahva nainen ja siinä roolissa todella näkyi Ritvan leijonankynsi. Kun tarvitaan vahvaa otetta ja dramatiikka, niin sitä löytyy, mutta negatiivisten tunteiden näyttäminen ei ole hänelle varmastikaan helppoa. Ritva on äärimmäisen sopeutuva ihminen – tilanteeseen kuin tilanteeseen. Yhdessäolo on helppoa, kun toinen ei ole vaativa, vaan hyvin nöyrä ja positiivinen ihminen, vaikkakin samaan aikaan oman arvonsa tunteva.” 

Djupsjöbacka on nauttinut yhteistyöstä ja ihailee Ritvan elinvoimaa ja sisäistä kipinää. ”Aaria, johon kaikkein eniten yhdistän Ritvan, on Vissi d’arte. Siinä on hänen tarinansa pähkinänkuoressa ja hän laulaa sen paremmin kuin useimmat muut. Vieläkin.”