Sata kertaa kiusauksissa

70-luvun puoliväliin mennessä Ritva oli tehnyt jo parikymmentä isoa oopperaroolia eri puolella Suomea. Loistokkaista arvioista huolimatta rooleja Suomen Kansallisoopperassa oli ollut vasta kaksi. Ritvan oopperauran todellinen läpimurto tapahtui vuonna 1975, kun Joonas Kokkonen halusi hänet Paavo Ruotsalaisen ensimmäisen vaimon Riitan rooliin oopperaansa Viimeiset kiusaukset. Tämän roolin myötä Ritvan ura lähti vauhdikkaasti nousuun, ja laulamiseen keskittyminen täysipäiväisesti oli vihdoinkin mahdollista.

”Talvelan Martti soitti ja kertoi, että Joonas oli ajatellut Riitan roolin minulle. Sen jälkeen tiedusteltiin, kuinka korkealle pääsen ja muita yksityiskohtia.” Lyyris-dramaattinen rooli on sävelletty Ritvan optimaaliselle äänialueelle, eikä se ole pelkkää kaunolaulua, vaan vaatii myös voimankäyttöä ja tummaa sävyä – koko tunneskaala on tuotava esille. Ritva on nauttinut roolista erityisen paljon juuri siksi, että siinä tarvitsee kaikkia värejä, mitä äänestä löytyy. Riitan rooli nosti Ritvan lopullisesti suurten suomalaisten oopperatähtien joukkoon.

Ritva ja Martti Talvela (Riitta ja Paavo Ruotsalainen)

Harjoitusvaihe ennen oopperan kantaesitystä oli poikkeuksellinen kaikkien mukana olevien kannalta. Ohjaaja Sakari Puurunen oli jo aiemmin ohjannut teoksen näytelmänä ja oli hyvin syventynyt sisältöön. ”Teos osui voimakkaasti ihmisten tunteisiin. Muistan kuoron itkeneen harjoituksissa,” Ritva kuvailee. Ritvalle Puurunen antoi ohjeeksi, että Riitan roolissa oli oltava maapohjaa eivätkä lyyrisimmätkään kohdat saaneet olla liian enkelimäisiä. Riitan hahmoa täytyi ajatella koko ajan – kyseessä ei ollut prinsessa tai kuningatar niin kuin oopperoissa tyypillisesti. Riitta on mökin akka, joka on kasvattanut köyhissä oloissa seitsemän lasta ja huolehtii kaikista kodin raskaistakin töistä yksin miehen ollessa jatkuvasti reissussa.

Viimeiset kiusaukset sai ensi-iltansa Bulevardin oopperatalossa toinen päivä syyskuuta vuonna 1975. Riitan roolin lauloi Ritva, Paavo Ruotsalaisena oli Martti Talvela ja esityksen johti Ulf Söderblom. Kantaesityksen jälkeen yleisö istui hiljaa ennen kuin puhkesi suosionosoituksiin. Sama toistui seuraavissakin esityksissä niin kotimaassa kuin ulkomailla. Teos vaikutti yleisöön eri tavalla kuin yleensä. ”Muistan, että esityksiin tuli paljon körttiläisiä. Joskus he lauloivat oopperan loputtua Paavon virren Sinuhun turvaan Jumala.” 

Suomen Kansallisoopperan lisäksi Ritva on laulanut roolin Savonlinnan Oopperajuhlilla, Tukholmassa, Oslossa, Lontoossa, Wiesbadenissa, Zürichissa, Berliinissä ja New Yorkissa – yhteensä pitkälti yli 100 kertaa. Vierailu kaikkien laulajien unelmataloon Metropolitaniin vuonna 1983 on yksi Ritvan uran kohokohdista. Ritva laulaa myös Savonlinnassa vuonna 1977 tehdyssä Deutsche Grammophon Gesellshaftin julkaisemassa teoksen levytyksessä.

Menestyksekkäiden kotimaan esitysten jälkeen vuonna 1976 Suomen Kansallisoopperan Viimeiset kiusaukset -produktio lähti vierailulle Tukholman kuninkaalliseen oopperaan ja Oslon Den Norske Operaan. Yhteensä lähes 150 henkinen ryhmä solisteja, orkesterimuusikoita, oopperakuorolaisia, teknistä henkilökuntaa, teoksen työryhmää ja Suomen Kansallisoopperan johtoa lähti matkaan kymmenen päivän kiertueelle. Esityksiä oli tammi-helmikuun vaihteessa kuusi, neljä Tukholmassa ja kaksi Oslossa. Mukana olivat muun muassa oopperajohtaja Juhani Raiskinen, ylikapellimestari Ulf Söderblom, ohjaaja Sakari Puurunen ja lavastaja Mauno Hartman. Martti Talvela lauloi Paavo Ruotsalaisen roolin kahdessa esityksessä Tukholmassa ja Martti Wallén lauloi muut neljä esitystä. Ritvan kanssa oopperoiden parissa työskennellyt kapellimestari Kari Tikka asui 70-luvulla Ruotsissa ja näki Viimeiset kiusaukset ensimmäistä kertaa Tukholmassa. ”Se oli suuri tapahtuma. Suomalainen ooppera ja Ritva sen mukana pääsivät melkoiseen nosteeseen”, Tikka muistelee.

Inga Kaukola kirjoitti tunnelmistaan (Hengellinen kuukausilehti, N:o 2 1976)

”Tammikuun viimeisen päivän iltana istuin Tukholman kuninkaallisessa oopperassa. Juhlapukuinen yleisö täytti kultakoristeisen salin ääriään myöten. Hajuveden tuoksu leijui ilmassa. Valtavat kristallikruunut kimalsivat. Suomalainen ooppera Viimeiset kiusaukset oli alkamassa. … Näyttämölle ei ole koottu komeita kulisseja. Esiintyjät eivät vetoa yleisöön vaatteiden koreudella. Kaikki on pelkistettyä, puhtaan yksinkertaista. … Esityksen päätyttyä syntyy syvä, lyhyt hiljaisuus. Ihme on tapahtunut. Taivaalliset voimat, jotka kai harvoin esiintyvät oopperalavalla, ovat koskettaneet monia. Tuntuu kuin ei voisi paukauttaa käsiään sen jälkeen mitä on kokenut. Mutta suosionosoitusten pauhu alkaa. Yleisö huutaa: ”Bravo, bravo!” Kättentaputuksilla ei ole määrää. Esiintyjät kutsutaan esiin yhä uudelleen.”

Tukholman matkaa varten annettiin reissuun lähtevälle joukolle ohjeistuksia niin pukeutumisesta, matkadokumenteista kuin alkoholin käytöstäkin. Jokaisella täytyi muun muassa olla mukana henkilötodistus tai passi, joka ei saanut olla ”niiltä hyviltä ajoilta”, vaan vastata nykytilannetta. Lisäksi alkoholin käytöstä annettiin tiukat ukaasit, olihan kyseessä ensimmäinen kerta, kun Kansallisooppera esitti suurella koneistolla oopperateosta ulkomailla. Jokainen vierailija oli edustamassa koko Suomen kulttuuria ja musiikkielämää, joten juopumistapauksista rangaistus oli määrätty kaksinkertaiseksi.

Oopperajohtaja Raiskinen kuvaili vierailun dramaattisia käänteitä:

” –Ihanteellista olisi jos jokaisen oopperakauden vedenjakajaksi löytyisi hyvä kotimainen teos, sanoi Kansallisoopperamme johtaja Juhani Raiskinen. Suomalaisilla oli lauantaina Tukholmassa kaksi rankkaa esitystä. Martti Talvela oli vilustunut ja Matti Lehtinen oli joutunut kolariin päivää ennen matkaa. Sen seurauksena viimemainitun oikea käsivarsi halvaantui ja koko oopperan matka Tukholmaa ja Osloa valloittamaan oli vähällä peruuntua. – Mutta oopperan onneksi sepän osan laulanut Matti on vasenkätinen, huokasi Juhani Raiskinen.” (Me Naiset, Marke Jokinen, 5.2.1976)

Ruotsissa Ritva oli mainiossa kunnossa ja esitykset Tukholman kuninkaallisessa oopperassa sujuivat loistavasti. Ikävä virustauti kuitenkin jylläsi vierailijajoukon parissa ja Ritvakin sairastui. Seurueen siirtyessä Tukholmasta Osloon Ritvalle nousi korkea kuume, ja hänen puheäänensä oli lähestulkoon pois. Raskas Riitan rooli oli kaikesta huolimatta pakko laulaa, sillä tuohon aikaan ei vielä ollut ketään muuta, joka olisi roolin voinut esittää. Vierailulla oli mukana koko koneisto orkesteria, kuoroa ja tekniikkaa myöten, joten esityksen peruuttaminen ei ollut vaihtoehto. Niinpä äänihuuliin ruiskutettiin kortisonia ja Ritva lauloi urhoollisesti kaikki esitykset. Kokemus on vuosienkin jälkeen jäänyt Ritvan mieleen yhtenä koko uran rankimmista.

Seppo Heikinheimo on koonnut yhteen Tukholman ja Oslon vierailujen paikallisia arvioita (Helsingin Sanomat: Musiikkikierros, 11.2.1976)

”Nationens Kronikk -lehdessä kirjoittaa Jos. Norborg: Sanottakoon asia suoraan: Kokkonen on luonut oopperan, jota allekirjoittanut mieluiten luonnehtii suureksi hengen luomukseksi. Poikkeuksellisine edellytyksineen hän on luonut näyttämöteoksen, joka lumoaa ja vangitsee.”

Dagbladetissa toteaa Torkil Baden suomalaisten onnistuneen harvinaisessa taidonnäytteessä, luomaan sekä modernin, kauniin että mielekkään oopperan.

Ylistyksiin puhkeaa myös Genia Kurt Norges Handels- og Sjöfartstidenissä: Aitoa todella suurta taidetta täydellisesti esitettynä tapaa vain harvoin, mutta tämän elämyksen tarjosi meille Suomen Kansallisoopperan esittämä Joonas Kokkosen Viimeiset kiusaukset. Kuulija joutui kuin vangituksi, värisi ja kohosi ilmaan ensimmäisestä sävelestä viimeiseen sointuun saakka ja istui sitten haltioituneena ja kiitollisena.”

Riitan roolin lisäksi Ritva on uransa aikana tehnyt monia muitakin vahvoja suomalaisnaisten rooleja, ja voimaa hänestä löytyy lavalla niin äänellisesti kuin fyysisesti. Viimeisten kiusausten esityksissä oli rekvisiittana oikea kirves, jonka Riitta heitti Paavo Ruotsalaisen perään hänen lähtiessään saarnareissulle perheen viimeisen leivänkannikan kanssa. Ritva tähtäsi yleensä reilusti ohi, mutta kerran kirves jäi tutisemaan hirteen oven pieleen, josta Paavo menee. ”Martti (Talvela) taisi vilkaista sivulleen ja miettiä, että nyt on akka tosissaan.”