Vuoden 1974 syksyllä Ritva lauloi Lontoon debyyttikonserttinsa Wigmore Hallissa pianisti Pentti Koskimiehen kanssa. Duo-pari aloitti konsertin Bernsteinin laulusarjalla I hate music, jota seurasi Rachmaninovin kuusi laulua venäjänkielellä. Väliajan jälkeen olivat vuorossa viisi Sibeliuksen laulua, ja konsertti päättyi Brittenin laulusarjaan On this Island. ”Totta kai se oli jännää, mutta minusta on helpompi laulaa ulkomailla, jossa ei ole niin paljon tuttuja korvia yleisössä.”
 |
| Ritvan poseeraus vuodelta 1965 |
Konsertista kirjoitetuissa arvioissa Ritvan ääni ja olemus saivat yksimielisesti positiivista palautetta, kun taas konsertin ohjelmiston valinnasta esitettiin ristiriitaisia mielipiteitä. Financial Timesin Max Loppert (23.9.1974) kirjoitti arviossaan Auvisen omaavan laajan, rohkean ja vaikuttavasti muotoutuvan dramaattisen sopraanon, joka ei nähtävästi kykene laulamaan epäpuhtaasti tai epätarkasti, joka kiipeää notkeasti ja puhtaasti ylöspäin ja kykenee täyttämään salin huipennuksissa kirkkain, helisevin ja täyteläisin sävelin. The Daily Telegraphin arviossa (21.9.1974) Auvista kuvailtiin voimakkaaksi laulajattareksi, jolla on komea olemus, selkeä ääntämys ja erityisen lämpimät alaäänet. Resitaalin ohjelmistoa kehuttiin The Daily Telegraphissa poikkeuksellisen hyvin suunnitelluksi, kun taas Financial Timesin kritiikissä ohjelmistoa kuvailtiin kokeilevaksi, rohkeaksi, huonosti suunnitelluksi ja kestoltaan melko lyhyeksi.
Ritva palasi Lontooseen vuoden 1979 kesäkuussa laulamaan oopperadebyyttinsä, kun Joonas Kokkosen ooppera Viimeiset kiusaukset vieraili Helsingin, Tukholman, Oslon ja Savonlinnan esitysten jälkeen Sadler’s Wells -teatterissa. Samalla vierailulla esitettiin myös Aulis Sallisen ooppera Punainen viiva sekä Aram Hatšaturjanin baletti Gajaneh. Kansallisoopperan Lontoon vierailulle oli järjestetty vapaaehtoista retkiohjelmaa muun muassa Westminster Abbey’iin, Windsorin linnaan, Hampton Courtiin sekä historialliseen yliopistokaupunkiin Oxfordiin, mutta Ritva ei ehtinyt retkeilemään. Päivät kuluivat harjoituksissa ja muu aika lepäillessä. Esitysten ollessa ohi Ritva kiiruhti tapansa mukaan mahdollisimman pian takaisin Suomeen.
Uusi Suomen haastattelussa (14.6.1979, Tarja Valkonen) ”menestyksestään säteilevä Ritva kertoo, kuinka jo kohta vaistosi yleisön vastaanottavaisen mielen ja ihailun”. Lehtiartikkelissa kerrotaan myös, että Suomen suurlähettiläs ja rouva Richard Tötterman järjestivät esityksen jälkeen vastaanoton, jossa oli iloinen ja vapautunut tunnelma. Artikkelissa kuvaillaan, että suomalaisen liike-elämän edustajan mukaan kaikki tuntuivat onnittelevan toisiaan, ja oli kuin Suomi olisi voittanut olympiakultaa.
Esitykset noteerattiin positiivisesti myös paikallisessa lehdistössä.
Evening News 13.6.1979
”Avainrooli tosielämän suomalaisena herätysliikkeen saarnajana, joka elää uudelleen elämänsä koettelemukset, toi suuren basson Martti Talvelan takaisin Lontooseen pitkän poissaolon jälkeen. Hän on laulullisen ja draamallisen ilmaisun titaani. Hänen voimakasta esitystään tukivat loistavat Ritva Auvinen sekä Seppo Ruohonen hänen vaimonaan ja poikanaan.”
Evening Standard 13.6.1979
“Kokkosen musiikki yhdistettynä oopperaseurueen yleiseen tasoon (mukaan lukien upea kuoro ja orkesteri) ja esityksen laatuun tekivät kokemuksesta kiinnostavan ja koskettavan. Talvelaa tukevat ensiluokkaiset kollegat, etenkin Tapani Valtasaari ja Ritva Auvinen, Paavon ensimmäinen vaimo.”
Joonas Kokkosen Ritvalle säveltämä Riitan rooli Viimeisissä kiusauksissa oli Ritvan todellinen läpimurtorooli. Vuoden 1975 kantaesityksen jälkeen Ritva on laulanut roolia ympäri maailmaa pitkälti yli sata kertaa. Tästä aiheesta kerrotaan lisää blogin tulevissa kirjoituksissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti