Lavalla mäkihyppyvalmentajan kanssa

Ensikonserttinsa jälkeen 1960-luvun loppupuolella Ritva esiintyi tiiviiseen tahtiin maakuntaoopperoissa ja konsertoi eri puolella Suomea. Toukokuussa 1967 oli Kalliolassa vuorossa Rodelinden rooli Händelin samannimisessä oopperassa, kun ohjaaja Pekka Salomaa pyysi Ritvan mukaan produktioon. Teoksessa lauloi myös vasta alle 6-vuotias Petteri Salomaa. Sittemmin mittavan uran tehnyt baritoni seisoi harjoituksissa pitkiäkin aikoja lavalla Ritvan vieressä. Ritva muistaa, kun kerrankin pieni Salomaa painoi korvansa Ritvan kylkeä vasten ja haukotteli oikein antaumuksella. Tätä ovat laulajat jälkeenpäin yhdessä nauraneet useaan otteeseen.

Marzelline 1967

Ritvalle tarjoutui mahdollisuus päästä ensi kertaa Olavinlinnan lavalle vuonna 1967, kun Savonlinnan Musiikkipäivien oopperakurssilla harjoitettu Beethovenin Fidelio esitettiin näyttämöversiona. Oopperakursseilla opettajana toiminut professori ja kamarilaulaja Peter Klein näki Olavinlinnan tarjoamat mahdollisuudet oopperaproduktioille ja halusi siten ohjata teoksen linnassa. Ritva lauloi Marzellinen roolin. Oopperakurssilaisten lisäksi teoksessa oli toinenkin miehitys, jossa lauloivat muun muassa Eini Liukko-Vaara, Kim Borg ja Irma Urrila. Ritva oli tietysti innoissaan ensimmäisestä esiintymisestään Olavinlinnan oopperalavalla. 

Roolit Lahden Oopperassa jatkuivat menestyksekkään Pamina-debyytin jälkeen Mozartin parissa. Maaliskuussa 1968 ensi-iltansa sai Don Juan (Don Giovanni), jossa Ritva lauloi Donna Annan roolin. Ohjaajana toimi Lahdessa paljon oopperoita ohjannut Yrjö Kostermaa, joka vastasi myös libreton suomennoksesta. Donna Annan sulhasen, Don Octavion roolin lauloi Ritvan tuttu aisapari Kalevi Koskinen. Nimiroolissa oli Tapani Valtasaari ja Masettona Jorma Hynninen. Ritva nautti harjoitusprosessista pianisti Maija Vähälän kanssa. ”Hän oli aivan ihana korrepetiittori ja todella hyvä pianisti – ahkera ja kiva, henkeen ja vereen mukana joka hommassa.” 

Donna Anna 1968, Don Octaviona Kalevi Koskinen 

Don Juanin esitykset olivat Lahden konservatorion salissa, aivan kuten Taikahuilun kaksi vuotta aiemmin. Solistit valmistautuivat näytöksiin sulassa sovussa kuorolaisten ja muiden produktiossa mukana olevien kanssa. Mahdollisuuksia diivailuun ei ollut, kun konserttisalin takatiloissa ei ollut edes omia pukuhuoneita. Ritvaa tämä ei haitannut – lavalla laulaminen oli tärkeintä. Oopperalavalla esiintymisen palo oli syttynyt täyteen roihuun ja jokainen rooli tarjosi mahdollisuuden itsensä kehittämiseen ja uralla etenemiseen. 

Samana vuonna Ritva lauloi Jyväskylässä Agathen roolin Carl Maria von Weberin oopperassa Taika-ampuja. Oopperasta innostunut Einari Kropsu kokosi työryhmän kasaan ja sai kaupunginorkesterin mukaan oopperaan. Agathen rooli oli mieluisa ja sopi hyvin Ritvan sen hetkiseen kehitysvaiheeseen laulajattarena. Vastaparina oli tällä kertaa Matti Pulli, joka lauloi Kropsun johtamassa mieskuorossa Sirkat. Pulli ei tehnyt huomattavaa oopperauraa, mutta tuli tunnetuksi Matti Nykäsen valmentajana.

Lahden, Savonlinnan ja Jyväskylän jälkeen keväällä 1969 vuorossa oli Ritvan ensimmäinen rooli Tampereen oopperassa. Teos oli Gioachino Rossinin Veijarikreivi, jossa Ritvalla oli Kreivitär Mariannen rooli. Tampereen oopperan historiikissa kuvaillaan teoksen suuria harjoitteluvaikeuksia ja kerrotaan jopa kenraaliharjoituksen jääneen kesken. Ritvalla ei ole tästä mitään muistikuvia. Vuosien varrella on sujuvasti ehtinyt unohtaa monia yksityiskohtia, onhan produktioitakin ollut valtava määrä viisikymmentä vuotta jatkuneen uran aikana. ”Produktio oli tosi kiva ja esitykset menivät hyvin. Kyllä varmasti olisi jäänyt mieleen, jos niissä olisi ollut jotain häikkää.” 

Amelia 1970

Vuoden 1967 Fidelion jälkeen Ritva nousi seuraavan kerran Olavinlinnan näyttämölle vuonna 1971, kun Lahden Oopperan tuotanto Verdin Naamiohuveista kutsuttiin vierailulle Savonlinnan Oopperajuhlille. Naamiohuvien esityksiä seurasi kuitenkin epäonni, sillä silloin vielä kattoa vailla ollut linnan oopperalava joutui kaatosateen piiskaamaksi molempina iltoina. Orkesteri pakkasi instrumenttinsa, laulajat kipusivat paksuun bastioniin ja yleisö levitti sateenvarjonsa auki. Solistit seisoivat pöydillä orkesterin soittaessa selän takana ja ooppera esitettiin linnan aukoista laulaen. Yleisön sijaan esiintyjät näkivät sateenvarjomeren, kun katsojat piiloutuivat vesipisaroilta parhaansa mukaan. Sitkeästi esitys viestiin loppuun eikä yleisökään säikähtänyt luonnonvoimia. Lahden Oopperan samainen Naamiohuvit-produktio vieraili tammikuussa 1971 myös Helsingissä, Suomen Kansallisoopperassa. 

Naamiohuvien esityksestä Helsingissä kirjoitettiin Suomen Sosiaalidemokraatissa 6.1.1971 (Kalervo Tuukkanen):

”Ritva Auvinen Ameliana oli suoranainen yllätys. Hänellä on ilmaisullisesti taipuisa ääni. Hän osaa eläytyä tehtävään, jopa elää sen vakuuttavalla uskottavuudella. Mainittakoon vain hirsipuukohtauksen kauhutunnelmat, lemmenilmaisut Kustaa III:n kanssa ja naisellinen herkkävaraisuus aviopuolisoiden välienselvittelyssä Anckarströmin työhuoneessa.”