keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Mainio vaihtokauppa

Vuonna 1980 Ritva lauloi vierailevana solistina Keski-Suomen Alueoopperassa Jyväskylässä Violettan rooli Verdin oopperassa La Traviata. Teoksessa mukana olleet laulajat toivoivat produktion aikana saavansa ainakin yhden laulutunnin Ritvalta – niin myös Sinikka Salo, josta tuli laulutuntien myötä Ritvan läheinen ystävä vuosikymmeniksi. 

”Hain Ritvan lentokentältä kotiin ja valistin, että pianoni on vanha ja huono, eikä pysy vireessä. Ritva tuumasi, ettei pianon kunto äänenmuodostusta ja harjoitusten tekemistä estä!” Niinpä Salo sai laulutunnin. Kun laulutuntien lomassa kävi ilmi, että Salo on puvustaja, naiset sopivat yhteistyöstä – Ritva antoi laulutunteja ja Salo suunnitteli ja valmisti Ritvalle esiintymispukuja. 

Iltalehti 3.7.1990

Ensimmäinen puku valmistui jo vuonna 1980 Linnan juhliin. Puvussa oli korkokuviotekniikalla käsin tehdyt koristelut ja kultakirjontaa. ”Ritva on helppo asiakas, kun hänellä on hyvä ryhti. Puvut näyttävät upeilta, kun ne osaa kantaa.”

Lauluohjelmiston tuntemuksesta oli Salolle suuri apu, sillä jokainen Ritvan puku suunniteltiin tiettyä konserttia tai tilaisuutta varten. Työnjako on ammattilaisten kesken ollut aina selkeä. ”Ritva on komentanut minua laulunopettajana ja minä olen sanonut ammatti-ihmisenä, mikä puvuissa toimii ja mikä ei. Ritva on hyvä piirtäjä ja myös piirtänyt itse malleja ideoiksi.” 

Ritva on luottanut Salon ammattitaitoon toisinaan jopa niin paljon, että puku ommeltiin valmiiksi asti Jyväskylässä ilmaan yhtään sovitusta. Kerran Ritva oli menossa esiintymään tilaisuuteen, joka tuli suorana lähetyksenä radiosta ja televisiosta. Edellisenä iltana Ritva soitti Salolle ja tiedusteli, tuleeko puku aamulla bussin kyydissä Helsinkiin. ”Ei Ritva ollut puvun perään juuri kysellyt, koska oli niin kiireinen oman konserttinsa kanssa.” Salo lupasi tuoda puvun autolla seuraavana päivänä. Iltapäivällä Salo oli perillä, puku sovitettiin, Ritva oli tyytyväinen ja lähti konserttiin. 



Sinikka Salo oli usein Ritvan luona yötä käydessään Helsingissä laulutunneilla ja pukuasioilla. Salo teki ruoan ja Ritva tiskasi. ”Ritvan Pipa-tytär nauroi joskus, että taas saa kunnon ruokaa, kun Salo on kylässä.” Salo kertoo myös Ritvan kyvystä heittäytyä hullutteluun. ”Kerran ollessani yötä Munkkiniemessä oli ihan älytön hetki. Illalla, kun laitettiin Ritvan kanssa petivaatteita ja pussilakanoita niin keksittiin kokeilla, minkälaista olisi hyppiä pussihyppelyä pussilakanoissa. Kello oli 11 illalla,” Salo muistelee huvittuneena. 

Teksti: Tuula Malin. Kuvat: Ritva Tuomi. 

Savonlinnassa Ritvan 70-vuotisjuhlakonsertissa Salo sai tehtäväkseen hankkia kaupasta sankoja valtavalle määrälle kukkia, jotka Ritva sai. Kun kukkia ei ollut juhlallisuuksien jälkeen mahdollista ottaa mukaan Helsinkiin, Ritva pyysi Saloa viemään ne vanhainkoteihin ja Savonlinnan Oopperajuhlien toimistoon. ”Harmi, ettei ollut kameraa mukana – olisi saanut tallennettua iloisia ja kiitollisia ilmeitä”, Salo kuvailee. ”Karjalaisuus ja evakkoon lähtö ovat vaikuttaneet Ritvaan. Hän ei tuijota omaa napaansa, vaan osaa ajatella muita. Ritva viihtyy ihmisten parissa ja huomioi toiset.” 

Ritva ja Sinikka Salo

Salo toteaa, että Ritvan johdolla laulunopiskelu on ollut tiukkaa ja vaativaa. Lempeys on kuitenkin aina läsnä Ritvan rennossa olemuksessa. Vuosikymmenien aikana ystävyys on syventynyt, ja yhdessä on puitu paljon asioita puolin ja toisin. ”Enpä olisi arvannut, että näin käy, kun Traviatassa tavattiin.”

perjantai 2. syyskuuta 2016

Nöyrä tulisielu

”Kun Ritva on lavalla, vaikka tekemättä mitään, hänellä on karisma ja aura, jota voi leikata saksilla. Hänellä on vahva ryhti ja mentaalinen voima. Ritva on taiteilija, jolta löytyy terve ego ja nöyryys. Hän osaa olla oikealla tavalla diiva”, kuvailee Ritvan kanssa paljon yhteistyötä tehnyt pianisti Collin Hansen


Myös pianisti Gustav Djupsjöbackan mielestä diivan määritelmä sopii Ritvalle lavasäteilyn, osaamisen ja monipuolisen toiminnan osalta, mutta diivan käsitteeseen yleensä liitetyt ominaisuudet kuten oikullisuus, itsekeskeisyys ja luksuselämä eivät. Ritvassa on Djupsjöbackan mukaan diivan ainekset juuri parhaalla mahdollisella tavalla – Ritva uskaltaa räväyttää ja on temperamentikas tarvittaessa, mutta ei ole koskaan ollut ylpeä diivan lailla. Asenne työhön on nöyrä ja positiivinen, joskin oman arvonsa tunteva. Ritvan laaja opetustoiminta ei myöskään kuulu diivan elämään. ”Ritvalle on varmasti ollut jonkinlaisena esteenä tai rajoituksena turhakin vaatimattomuus,” Djupsjöbacka pohtii. 

Ritva myöntää olevansa päivittäisessä elämässä hyvin arki-ihminen, vaikka sisällä asuu tulinen taiteilijasielu. Säännölliset ja terveelliset elämäntavat ovat mahdollistaneet pitkän laulu-uran. Jalat ovat tukevasti maassa ja roolin jälkeen paluu arkiminään tapahtuu nopeasti. Lavalla arkisuudesta ei ole tietoakaan. Ritvalle tärkeintä on saada koskettaa kuulijoita – olla ihmisten edessä ja tarjota jotain, joka koskettaa heidän sielunelämäänsä. ”Minulle on tärkeää, että konserteissani itketään ja nauretaan.”

Ritva ja Kalevi Koskinen Jokioopperassa vuonna 1985
Ohjaaja Jussi Tapolan mukaan diivailu voi olla toisaalta myös hyväksyttävää, sillä siinä ihminen suojelee itseään. Kun on paineita paljon, ja laulajaa yritetään muokata moneen suuntaan, oman tilan ottaminen voi olla tarpeellista. ”Ritvan temperamentti ei tule negatiivisesti esiin sellaisessa tilanteessa, missä yritetään tehdä jotain, luoda ja kehittää. Ritvan kanssa voi keskustella niin kuin täyspäiset ihmiset luomisprosessin aikana ilman, että hän torjuisi ehdotuksia. Mutta ei hänen yli myöskään kävellä. Ehkä meidän ajatusmaailmat ovat sopineet yhteen, kun meidän ei ole tarvinnut riidellä.” 


Djupsjöbacka mainitsee Ritvan olevan niitä opettajia, joiden kanssa hän on kaikkein mieluimmin tehnyt yhteistyötä. Opetustilanteissa ei ole koskaan syntynyt asetelmaa, jossa Ritva haluaisin pianistin pysyttelevän hiljaa. Ritvan kanssa ajatukset ovat saaneet lentää vapaasti ja pianistit ovat saaneet kommentoida ja täydentää. Jumppamaikan ryhti ja luontainen karisma tulevat Djupsjöbackan mukaan esiin jo pelkästään Ritvan saapuessa estradille. ”Ritva kelpaisi esimerkkinä kenellä tahansa siitä, millä tavalla luontevasti otetaan tila haltuun, kun kävellään lavalle.”

Ritva Miss Florence Pikena vuonna 1999 oopperassa Albert Herring
Ritvalla on omien sanojensa mukaan vahva sisäinen tunteminen siitä, mitä on tulossa, ennen kuin hän astuu lavalle. Olo on positiivinen ja yleisöystävällinen, ei anteeksipyytelevä. Sama läsnäolo on oltava niin oopperassa kuin konserteissa. Kun on lavalla, vaikka ei laulaisi säveltäkään, tulee olla lavapreesens – miten lavalle tulee, millä tavalla siellä on ja miten seuraa toisten tekemiä tapahtumia. Ritva painottaa, että karismaa ei voi opettaa kenellekään. Sitä joko on tai ei ole. Ryhäsen Jaskahan sitä nauraa, että hän käyttää opettaessaan minua esimerkkinä lavalla olemisesta. Minua taas aina huvittaa, kun Jaska esittää, miten tulen lavalle.” Ryhänen myöntää puhuvansa Ritvan lavapreesensistä etenkin naisoppilailleen. ”Sanon, että katsokaa, kuinka Ritva Auvinen tulee lavalle. Mikä ryhti hänellä on. Rintakehä on auki, ryhti on suora ja jalat ovat stabiilisti hyvässä seisoma-asennossa. Katsokaa! Matkikaa siitä! Nuorille laulajille täytyy opettaa, ei ainoastaan laulutaitoa ja tulkintaa, vaan miten lavalle tullaan ja kuinka siellä ollaan. Jokainen turha liike, jos se on turha, häiritsee. Ritva ei ole koskaan kosiskellut yleisöä millään ulkoisilla tempuilla. Ritva ajattelee aina äänellänsä. Ja tietysti karisma, kun hän seisoo ylväänä, se jo riittää. Ritva on syntynyt laulajaksi, syntynyt taiteilijaksi.”

Kapellimestari Kari Tikka muistaa Ritvan tulisen temperamentin ja sisäisen voiman Viimeisten kiusausten esityksistä. ”Kun Riitta suuttui ja heitti kirveen Paavon perään, siinä Ritvalla oli suorastaan miehekästä voimaa.” 

Ritva ja Jaakko Ryhänen Viimeisissä kiusauksissa