Ikärasistisella alalla

Pamina 1966

Ritva Auvisen uran aikana iästä on puhuttu paljon. Ritva aloitti opinnot Sibelius-Akatemiassa lähes kolmekymppisenä valmistuttuaan jo voimistelunopettajaksi, ja suuri läpimurtorooli Joonas Kokkosen oopperassa Viimeiset kiusaukset oli Ritvan ohjelmistossa yli 40-vuotiaana. Ritva työskenteli toistakymmentä vuotta niin jumppamaikkana, uimaopettajana kuin jumppasäestäjänä samalla kun kiersi laulamassa oopperarooleja ympäri Suomea. Kun 70-luvun puolivälissä Ritva lauloi Kansallisoopperan Viimeisissä kiusauksissa, lähti ura vauhdikkaasti nousuun, ja vihdoinkin oli mahdollista keskittyä täysipäiväisesti laulamiseen.

Oopperalavojen vaatimaton diiva on päättänyt laulaa niin kauan kuin ääni toimii ja voimia riittää. ”Aloittaessani lauluopinnot Sibelius-Akatemiassa 29-vuotiaana olin monien mielestä jo suhteellisen vanha. Ikä onkin asia, josta on elämäni varrella ja urani käänteissä käyty runsaasti keskusteluja. Olen toistuvasti saanut kuulla olevani liian iäkäs – niinpä olen päättänyt laulaa niin pitkään kuin ääni toimii ja suinkin jaksan. Yli kahdeksankymmentä on nyt plakkarissa ja ainakin vielä on intoa ja ääntä riittänyt. Varmaan saan kiittää vahvoista äänijänteistäni isääni ja hyvästä fysiikasta jumppamaikan koulutusta. Karjalaisista juurista lähtöisin oleva peruspositiivisuus on varmasti myös auttanut matkan varrella.”

Ritva on työskennellyt koko uransa ajan vapaana taiteilijana niin Suomessa kuin ulkomailla. Suomen Kansallisoopperassa Ritva on laulanut rooleja vierailijana vuosina 1973–2002, mutta häntä ei koskaan kiinnitetty talon vakituiseen solistikuntaan. Samoihin aikoihin Ritvan kanssa muun muassa Lahden Oopperassa laulaneet solistit Jorma Hynninen, Jaakko Ryhänen, Usko Viitanen ja Tapani Valtasaari saivat kiinnityksen. Ritva oli Viimeisten kiusausten myötä tulleen lopullisen läpimurron aikaan vuonna 1975 jo 42-vuotias, mikä saattoi tietysti vaikuttaa päätöksiin. Tuohon aikaan nimittäin naislaulajat laitettiin Kansallisoopperassa eläkkeelle 50-vuotiaana. Lisäksi uusi solisti pystyttiin kiinnittämään vain silloin, kun joku vanhoista solisteista lähti pois. ”Varmasti yksi syy oli, että syyttivät minua vanhaksi. Toisaalta voi olla, että joku ei tykännyt tai muut pelasivat jotain peliä. Mistä näitä tietää!”

Martti Talvelan kanssa Viimeisissä kiusauksissa

Monta kymmentä vuotta myöhemmin Ritva toteaa, että asialla ei lopulta ole ollut kovin suurta merkitystä. Freelancerina hänen on ollut mahdollista tehdä haluamiaan suuria rooleja ja valita työnsä vapaasti – vapaana taiteilijana ei ole tarvinnut laulaa tehtäviä, joita ei ole tahtonut. Lisäksi Ritva pystyi uransa eri vaiheissa itse vaikuttamaan siihen, että repertuaari eteni lyyrisestä dramaattisempaan äänen kehittymisen myötä. Töitä Ritvalla on ollut niin paljon kuin on ehtinyt tehdä. Italialaisesta oopperasta, etenkin Verdistä, Ritva on aina tykännyt, ja onkin saanut tehdä säveltäjän oopperoissa yhdeksän suurta roolia (Violetta, Amelia, Elisabet, Lady Macbeth, Leonora, Desdemona, Aida, Amelia ja Azucena). Puccinia Ritva olisi mielellään tehnyt enemmän. ”Manon Lescaut ja monta muuta jäi tekemättä. Tein Puccineista vain Toscan ja Musettan.” Saksalaisen oopperan jättiläiseltä Wagnerilta Ritva olisi mieluusti laulanut Lohengrinin Ortrudin lisäksi toisenkin roolin. "Ei mitään tykkihommia, mutta Elisabethin rooli oopperasta Tannhäuser olisi ollut kiva tehdä." Kaikin puolin parhaaksi ja rakkaimmaksi rooliksi uransa varrelta Ritvan nostaa Viimeisten kiusausten Riitan.  

Lokakuisena syysiltana 2012 Ritva piti 80-vuotisjuhlakonserttinsa Helsingissä Musiikkitalon Camerata-salissa. Laulajattaren syntymäpäivänä pidetyssä konsertissa sali täyttyi viimeistä paikkaa myöten, yleisöä otettiin istumaan lavan reunoille nostetuille tuoleille ja loput jäivät seisomaan käytäville.

Juhlakonsertissa Raimo-veljen kanssa (kuva: Marja Peura)

Kaikki on valmista. Sali pimenee. Pianisti Collin Hansen astelee pimeän salin poikki flyygelin ääreen. Franz Schubertin An die Musik syttyy soimaan, valot ovat edelleen pois. Illan grand old lady laulaa konsertin avauksen lavan sivuoven takaa. Pimeydessä kaikuu kiitos taiteelle: "Du holde Kunst, ich danke dir dafür". Viimeinen sävel hiipuu sammuksiin, valot syttyvät lavalle ja Ritva Auvinen astuu esiin. Yleisö puhkeaa valtaviin aplodeihin ja yleisöstä aloitetaan onnittelulaulu, johon jokainen läsnäolija hetkessä yhtyy. Pian koko sali seisoo ja laulaa yllättyneelle syntymäpäiväsankarille. Ilmassa on kunnioitusta, liikutusta ja iloa, kun kaikki hengittävät yhdessä tätä taianomaista hetkeä. 

Juhlakonsertti polveilee Karjalasta, Ritvan synnyinseuduilta, kohti kevyempiä kabareetunnelmia huipentuen lopulta ooppera-aarioihin. Yleisö saa kuulla muun muassa 1950-luvun saksalaisia ja italialaisia iskelmiä, joita Ritva on nuoruudessaan lauleskellut kotona säestäen itseään pianolla. Ritvan laulaessa kuulijat pyyhkivät silmä-kulmiaan. Vastapainoksi Laura Jurkan juonnot kutkuttavat nauruhermoja, ja taustalle heijastetut kuvat Ritvan elämän varrelta kertovat omaa tarinaansa taiteilijan elämänvaiheista. Ilta on täynnä tunteita – kyyneleitä ja naurua. Konsertin päätteeksi vahtimestarit kantavat sylit täynnä onnittelutervehdyksiä päivänsankarille ja lava täyttyy kukista ja lahjoista. Aplodeista ei tahdo tulla loppua. Ylimääräisenä Ritva ja hänen Raimo-veljensä laulavat Mendehlssonin dueton, jota he usein laulavat yhdessä perhejuhlissa.

"On hyvin harvinaista, että 80-vuotias laulaja pitää syntymäpäiväkonsertin. Vielä harvinaisempaa on, että kahdeksankymppisen laulukunto on näin hyvä.” 
(Hannu-Ilari Lampila, HS 18.10.2012)

Lääkäri on sanonut Ritvalle, että hänen äänihuulensa ovat hyvin vahvat, eivätkä ne ole juurikaan vanhentuneet. Myös opettajat totesivat jo opintojen alussa, että Ritvalla oli hyvä äänimateriaali, hyvä luonnonääni. Mirjam Helinin opissa Ritva kokee kehittyneensä erityisen paljon. Fyysiset edellytykset laulajan uralle ovat olleet hyvät ja opettajat ovat vieneet oikeaan suuntaan.

Yli 50 vuoden mittaiseen uraan on mahtunut paljon. Ritva on laulanut muun muassa lähes seitsemänkymmentä oopperaroolia. Konserttien ja esiintymisten määrästä on mahdotonta pitää lukua. ”Onhan niitä rooleja ollut ja kaikki on sujuvasti unohtunut!" laulajatar nauraa.

Oopperalaulajattaren mykkä startti

”En ole oikein koskaan osannut verbalisoida ja tulkita, mitä ajattelen ja teen. Laulan aina mieluummin kuin puhun.”

Ritva Alina Auvinen syntyi Sortavalan maalaiskunnan Ilomäen kylässä 18. lokakuuta vuonna 1932 perheeseen, jossa oli jo kahdeksan lasta: Reino, Raakel, Rauha, Rauni, Ruut, Risto, Raimo ja Reijo. Parinkymmenen kilometrin päässä lähimmästä kaupungista, Laatokan pohjoisrannalla sijaitsevasta Sortavalasta, Ritvan auttoi maailmaan naapurin emäntä, jota kutsuttiin puapoksi (Karjalan murteen sana, joka tarkoittaa lapsenpäästäjää, kätilöä). 

Helmi-äiti ja Juho-isä

Ritva pysyi synnyttyään vaiti niin, että puapon piti lyödä häntä takapuolelle ennen kuin kiljuminen alkoi. Lapsena Ritva oli pieni ruipelo, jota äiti patisteli aina syömään enemmän. Auvisen perhe joutui lähtemään Karjalasta evakkoon kahdesti. Toisen evakkomatkan päätteeksi Ritvan Helmi-äiti jäi suuren lapsikatraan kanssa yksin Laukaalle, kun perheen isä Juho määrättiin vuoden 1945 alussa opettajaksi toiselle paikkakunnalle. ”Jos ei oltaisi saatu perunoita matkaan Karjalasta, niin meille olisi varmaan käynyt köpelösti.” Äiti teki parhaansa ravinnon hankkimiseksi. Kupongeilla sai leipää, sokeria ja muutakin ruokaa. 

Ritvan ehtymätöntä positiivisuutta kuvaa asenne, jolla hän suhtautuu aikaan, kun kaikesta oli pulaa. ”Se varmaan säästi hampaita, kun ei ollut karkkeja ja hedelmiä. Aina löytyy hyvät puolet!” Myöhemmin perhe sai paketteja Amerikasta köyhäinapuna. Ritvalle on jäänyt mieleen merten takaa saadut marmorikuulat ja kiva pusero. Kuopuksen vaatteet kun olivat yleensä aina siskojen vanhoja – vasta ylioppilasjuhliinsa Ritva sai oman puvun.

Musiikki on aina ollut vahvasti läsnä Auvisten arjessa. 1930-luvulla perhe asui Kuokkaniemen kylässä Ilomäen kyläkoululla isän ollessa johtajaopettajana kansakoulussa. Opettajalla oli siihen aikaan merkittävä rooli kulttuurin luomisessa kylälle. Kylällä oli hyviä laulajia ja kyläkuoro, jota Ritvan isä johti. Isällä oli vahva lauluääni ja äidillä tarkka sävelkorva. Musikaalinen Helmi-äiti lauloi ja soitti urkuharmonia taitavasti nuoteista. Juho Auvinen tiesi vaimonsa musikaalisuuden ja osti Ritvan syntymän aikoihin perheeseen pianon, jota säilytettiin kamarissa.

Vaikka suurperheen äidillä oli aikaa soittamiseen kovin vähän, piano toi perheeseen iloa, etenkin jouluisin. Juho onnistui hankkimaan vaimolleen lahjaksi muutamia tuohon aikaan erittäin vaikeasti saatavilla olevia nuottejakin. Ritva kuvailee Helmin olleen hiljainen ihminen, mutta soitossa kuului, että sisäistä temperamenttia kyllä löytyi. Helmi kirjoitti kappaleita itsekin, ja Ritva muistaa soitelleensa äidin sävellystä Reuskulan marssi. Äiti ei kuitenkaan koskaan nuotintanut kappaleitaan, vaan improvisoi musiikkia omasta päästään. Tämä taito periytyi Ritvalle, joka hiippaili pianokamariin soittelemaan itse keksimiään melodioita. Myöhemminkään Ritvaa ei ole kiinnostanut pianon soittaminen nuoteista, vaan omien sävelmien improvisointi on aina ollut mieluisampaa. Keksimisen riemu osoittautui myöhemmin hyödylliseksi, kun Ritva työskenteli vuosien ajan jumppasäestäjänä eri puolella Suomea.

Musisointia Raimo-veljen kanssa

Ritvan ollessa oppikouluikäinen Auvisten kotona Lopella oli radio, jota Ritva kuunteli laulaen mukana kaikki laulut. Isältä tuli aina välillä moitteita, kun radio pauhasi täysillä. Koulurakennuksen toisessa päässä asuneen Alina-tädin pojalla Helmer Rädyllä oli Ritvan tapaan hyvä ääni ja innostusta laulaa. Helmer oli lähes samanikäinen kuin Ritva, ja jo alle kouluikäisinä he lauloivat öljylamppujen valossa radiossa paljon soitettua Sillanpään marssia. ”Varmaan sain siitä kehuja, kun se on jäänyt mieleen.”

Ritvan ohella äidin ja isän musikaalisuutta ovat perineet myös Auvisen perheen muut lapset. Ritvan vanhin sisko Raakel soitti pianoa ja kävi laulutunneilla. Raimo-veli on vuosien varrella säestänyt pianolla ja laulanut duettoja Ritvan kanssa, ja Reijo-veljen kanssa Ritva on pitänyt yhteisiä kirkkokonsertteja. Musiikkia on koko Auvisen perheessä harrastettu paljon, vaikka Ritva on aina ollut sisarusparvesta selkeästi innokkain.