Rautainen kunto

”Laulamaan ryhdyin tositarkoituksella verrattain myöhään kolmissakymmenissä. Arvelen kuitenkin, että suuripalkeinen hengitystekniikkani, mahdollisuus väsymättömästi pitkän pitkiinkin legatokaariin, ratkaisevasti perustuu voimistelukoulutuksen pohjalle.”

Ritva on uransa aikana pelastanut lukuisia produktioita, kun sopraanoroolin laulaja on yllättäen sairastunut. Vuonna 1965 Ritva opetteli kolmessa viikossa Serpinan roolin Giovanni Battista Pergolesin koomisesta oopperasta La serva padrona, kun Jyväskylässä roolia laulanut sopraano sairastui. Suomen Kansallisoopperassa Ritva lauloi ensimmäisen roolinsa vuonna 1973 Einojuhani Rautavaaran oopperassa Apollo ja Marsyas. Tuolloin Athenan rooliin kiinnitetty Pirkko-Liisa Tikka joutui sairastumisen vuoksi jäämään produktiosta pois, ja Ritva pyydettiin hänen tilalleen laulamaan. Samana vuonna Tampereen Ooppera esitti Oskar Merikannon oopperan Elinan surma. Tällä kertaa puolestaan laulajatar Marja Eskola sairastui, ja Ritva hälytettiin apuun laulamaan Kirsti Flemingin rooli. ”Opiskelin musiikin iltaisin ja öisin, ja kävin viikonloppuisin laulamassa harjoituksissa Tampereella. Päivät opetin lapsia. Teoksesta ei kyllä ole paljon ole jäänyt mieleen – se tuli niin hurjan äkkiä.” 

Kirsti Flemingin roolissa 1973.
Kuva: Juhani Riekkola (kirjasta Orkidea napinlävessä. Puoli vuosisataa Tampereen Oopperaa)

Kansallisoopperan lavalle Bulevardin oopperataloon Ritva pääsi jälleen tammikuussa 1974 Leif Segerstamin johtajakaudella. Ritvan debyytistä Figaron häiden kreivittärenä Olavi Kauko kirjoittaa Helsingin Sanomissa ensin kovin kriittisesti, kunnes heltyy esityksen edetessä. Kauko toteaa laulajattaren saaneen ennen pitkää oikean otteen sekä äänenkäyttöönsä että näyttelemiseensä ja pian lavalla tuntui liikkuvan aivan toinen ihminen, varma, kypsä ja persoonallinen taiteilija, joka valotti kreivittären luonnetta, asemaa ja mielentiloja hämmästyttävän läpitunkevalla ja vaikuttavalla tavalla. Loppu onkin sitten lukemattomista lehtiarvioinneista tuttua hehkutusta: ”Kun vielä toteaa Ritva Auvisen varman ja luontevan ensembletyön ja hänen korkean luokan vokaalisen taituruutensa – kolmannen näytöksen suuri aaria muodostui todelliseksi täysosumaksi ja koko illan huipennukseksi – jääkin tehtäväksi enää lyhyt ja tähän tarkoitukseen kai sopivasti vanhanaikainen yhteenveto: eräs jaloimmista kreivittäristämme.”

Kreivitär 1974

Ritvan roolit Mozartin oopperoissa jatkuivat kreivittären jälkeen Ralf Långbackan ohjaamassa Turun musiikkijuhlien produktiossa Don Giovanni. Ritva oli jo laulanut kyseisestä oopperasta Donna Annan roolin Lahden Oopperassa 60-luvun lopulla, mutta Turun linnassa toteutetussa versiossa vuorossa oli Donna Elviran rooli. Linnan uumenissa laulamisestakin Ritvalla oli kokemusta Savonlinnan Oopperajuhlilta, vaikkei Turun linna Ritvan mukaan akustisesti Olavinlinnalle pärjännytkään.

Loppukesästä vuonna 1974 Don Giovannin Turun ensi-illan yhteydessä tehdyssä Uusi Suomi -lehden haastattelussa Ritva toteaa pitäneensä Tampereen Oopperassa laulamastaan Kirsti Flemingin roolista, vaikka ”teos kokonaisuutena olikin jo ajan tomuttama”. Ritva kertoo toimivansa edelleenkin kuntouttajien, sairasvoimistelijoiden opettajana ja valvojana. ”Laulamaan ryhdyin tositarkoituksella verrattain myöhään kolmissakymmenissä. Arvelen kuitenkin, että suuripalkeinen hengitystekniikkani, mahdollisuus väsymättömästi pitkän pitkiinkin legatokaariin, ratkaisevasti perustuu voimistelukoulutuksen pohjalle.” 

Samaisessa haastattelussa Ritva mainitsee lempisäveltäjäkseen Mozartin (myöhemmin lempisäveltäjä on vaihtunut Verdiksi). Italialaisten ja venäläisten mestarisäveltäjien musiikkiteatterihelmiä hän toteaa rakastavansa yli kaiken. Ritva kertoo myös syksyllä tulevasta konsertista Lontoossa ja kertoo kunnianhimoisen tavoitteensa osaltaan olevan lisätä sitä loistavaa mainetta, mikä suomalaisella säveltaiteella Brittein saarilla ja sen tärkeimmässä maailmanmetropolissa Lontoossa on. ”Tuohon tilaisuuteen yritän nostaa ja keskittää kaiken mahdollisen kuntoni ja kaiken täysikarjalaisen laulajaluontoni.” Haastattelun lopussa Ritva vielä kuvailee, että hänelle sopii karjalaisittain vaeltavan laulajalintusen, jonkun mielestä ehkä jotenkin juuretonkin, elämä. ”Koen tilanteen jopa onnellisena. Ja kun ei ole laulamista, on kuntoutettavia ja kuntouttajien kuntouttamista.”