Voimakas laulajatar ja komea olemus

Vuoden 1974 syksyllä Ritva lauloi Lontoon debyyttikonserttinsa Wigmore Hallissa pianisti Pentti Koskimiehen kanssa. Duo-pari aloitti konsertin Bernsteinin laulusarjalla I hate music, jota seurasi Rachmaninovin kuusi laulua venäjänkielellä. Väliajan jälkeen olivat vuorossa viisi Sibeliuksen laulua, ja konsertti päättyi Brittenin laulusarjaan On this Island. ”Totta kai se oli jännää, mutta minusta on helpompi laulaa ulkomailla, jossa ei ole niin paljon tuttuja korvia yleisössä.” 

Ritvan poseeraus vuodelta 1965

Konsertista kirjoitetuissa arvioissa Ritvan ääni ja olemus saivat yksimielisesti positiivista palautetta, kun taas konsertin ohjelmiston valinnasta esitettiin ristiriitaisia mielipiteitä. Financial Timesin Max Loppert (23.9.1974) kirjoitti arviossaan Auvisen omaavan laajan, rohkean ja vaikuttavasti muotoutuvan dramaattisen sopraanon, joka ei nähtävästi kykene laulamaan epäpuhtaasti tai epätarkasti, joka kiipeää notkeasti ja puhtaasti ylöspäin ja kykenee täyttämään salin huipennuksissa kirkkain, helisevin ja täyteläisin sävelin. The Daily Telegraphin arviossa (21.9.1974) Auvista kuvailtiin voimakkaaksi laulajattareksi, jolla on komea olemus, selkeä ääntämys ja erityisen lämpimät alaäänet. Resitaalin ohjelmistoa kehuttiin The Daily Telegraphissa poikkeuksellisen hyvin suunnitelluksi, kun taas Financial Timesin kritiikissä ohjelmistoa kuvailtiin kokeilevaksi, rohkeaksi, huonosti suunnitelluksi ja kestoltaan melko lyhyeksi. 

Ritva palasi Lontooseen vuoden 1979 kesäkuussa laulamaan oopperadebyyttinsä, kun Joonas Kokkosen ooppera Viimeiset kiusaukset vieraili Helsingin, Tukholman, Oslon ja Savonlinnan esitysten jälkeen Sadler’s Wells -teatterissa. Samalla vierailulla esitettiin myös Aulis Sallisen ooppera Punainen viiva sekä Aram Hatšaturjanin baletti Gajaneh. Kansallisoopperan Lontoon vierailulle oli järjestetty vapaaehtoista retkiohjelmaa muun muassa Westminster Abbey’iin, Windsorin linnaan, Hampton Courtiin sekä historialliseen yliopistokaupunkiin Oxfordiin, mutta Ritva ei ehtinyt retkeilemään. Päivät kuluivat harjoituksissa ja muu aika lepäillessä. Esitysten ollessa ohi Ritva kiiruhti tapansa mukaan mahdollisimman pian takaisin Suomeen. 

Uusi Suomen haastattelussa (14.6.1979, Tarja Valkonen) ”menestyksestään säteilevä Ritva kertoo, kuinka jo kohta vaistosi yleisön vastaanottavaisen mielen ja ihailun”. Lehtiartikkelissa kerrotaan myös, että Suomen suurlähettiläs ja rouva Richard Tötterman järjestivät esityksen jälkeen vastaanoton, jossa oli iloinen ja vapautunut tunnelma. Artikkelissa kuvaillaan, että suomalaisen liike-elämän edustajan mukaan kaikki tuntuivat onnittelevan toisiaan, ja oli kuin Suomi olisi voittanut olympiakultaa. 

Esitykset noteerattiin positiivisesti myös paikallisessa lehdistössä.

Evening News 13.6.1979

”Avainrooli tosielämän suomalaisena herätysliikkeen saarnajana, joka elää uudelleen elämänsä koettelemukset, toi suuren basson Martti Talvelan takaisin Lontooseen pitkän poissaolon jälkeen. Hän on laulullisen ja draamallisen ilmaisun titaani. Hänen voimakasta esitystään tukivat loistavat Ritva Auvinen sekä Seppo Ruohonen hänen vaimonaan ja poikanaan.” 

Evening Standard 13.6.1979

“Kokkosen musiikki yhdistettynä oopperaseurueen yleiseen tasoon (mukaan lukien upea kuoro ja orkesteri) ja esityksen laatuun tekivät kokemuksesta kiinnostavan ja koskettavan. Talvelaa tukevat ensiluokkaiset kollegat, etenkin Tapani Valtasaari ja Ritva Auvinen, Paavon ensimmäinen vaimo.”

Joonas Kokkosen Ritvalle säveltämä Riitan rooli Viimeisissä kiusauksissa oli Ritvan todellinen läpimurtorooli. Vuoden 1975 kantaesityksen jälkeen Ritva on laulanut roolia ympäri maailmaa pitkälti yli sata kertaa. Tästä aiheesta kerrotaan lisää blogin tulevissa kirjoituksissa.

Rautainen kunto

”Laulamaan ryhdyin tositarkoituksella verrattain myöhään kolmissakymmenissä. Arvelen kuitenkin, että suuripalkeinen hengitystekniikkani, mahdollisuus väsymättömästi pitkän pitkiinkin legatokaariin, ratkaisevasti perustuu voimistelukoulutuksen pohjalle.”

Ritva on uransa aikana pelastanut lukuisia produktioita, kun sopraanoroolin laulaja on yllättäen sairastunut. Vuonna 1965 Ritva opetteli kolmessa viikossa Serpinan roolin Giovanni Battista Pergolesin koomisesta oopperasta La serva padrona, kun Jyväskylässä roolia laulanut sopraano sairastui. Suomen Kansallisoopperassa Ritva lauloi ensimmäisen roolinsa vuonna 1973 Einojuhani Rautavaaran oopperassa Apollo ja Marsyas. Tuolloin Athenan rooliin kiinnitetty Pirkko-Liisa Tikka joutui sairastumisen vuoksi jäämään produktiosta pois, ja Ritva pyydettiin hänen tilalleen laulamaan. Samana vuonna Tampereen Ooppera esitti Oskar Merikannon oopperan Elinan surma. Tällä kertaa puolestaan laulajatar Marja Eskola sairastui, ja Ritva hälytettiin apuun laulamaan Kirsti Flemingin rooli. ”Opiskelin musiikin iltaisin ja öisin, ja kävin viikonloppuisin laulamassa harjoituksissa Tampereella. Päivät opetin lapsia. Teoksesta ei kyllä ole paljon ole jäänyt mieleen – se tuli niin hurjan äkkiä.” 

Kirsti Flemingin roolissa 1973.
Kuva: Juhani Riekkola (kirjasta Orkidea napinlävessä. Puoli vuosisataa Tampereen Oopperaa)

Kansallisoopperan lavalle Bulevardin oopperataloon Ritva pääsi jälleen tammikuussa 1974 Leif Segerstamin johtajakaudella. Ritvan debyytistä Figaron häiden kreivittärenä Olavi Kauko kirjoittaa Helsingin Sanomissa ensin kovin kriittisesti, kunnes heltyy esityksen edetessä. Kauko toteaa laulajattaren saaneen ennen pitkää oikean otteen sekä äänenkäyttöönsä että näyttelemiseensä ja pian lavalla tuntui liikkuvan aivan toinen ihminen, varma, kypsä ja persoonallinen taiteilija, joka valotti kreivittären luonnetta, asemaa ja mielentiloja hämmästyttävän läpitunkevalla ja vaikuttavalla tavalla. Loppu onkin sitten lukemattomista lehtiarvioinneista tuttua hehkutusta: ”Kun vielä toteaa Ritva Auvisen varman ja luontevan ensembletyön ja hänen korkean luokan vokaalisen taituruutensa – kolmannen näytöksen suuri aaria muodostui todelliseksi täysosumaksi ja koko illan huipennukseksi – jääkin tehtäväksi enää lyhyt ja tähän tarkoitukseen kai sopivasti vanhanaikainen yhteenveto: eräs jaloimmista kreivittäristämme.”

Kreivitär 1974

Ritvan roolit Mozartin oopperoissa jatkuivat kreivittären jälkeen Ralf Långbackan ohjaamassa Turun musiikkijuhlien produktiossa Don Giovanni. Ritva oli jo laulanut kyseisestä oopperasta Donna Annan roolin Lahden Oopperassa 60-luvun lopulla, mutta Turun linnassa toteutetussa versiossa vuorossa oli Donna Elviran rooli. Linnan uumenissa laulamisestakin Ritvalla oli kokemusta Savonlinnan Oopperajuhlilta, vaikkei Turun linna Ritvan mukaan akustisesti Olavinlinnalle pärjännytkään.

Loppukesästä vuonna 1974 Don Giovannin Turun ensi-illan yhteydessä tehdyssä Uusi Suomi -lehden haastattelussa Ritva toteaa pitäneensä Tampereen Oopperassa laulamastaan Kirsti Flemingin roolista, vaikka ”teos kokonaisuutena olikin jo ajan tomuttama”. Ritva kertoo toimivansa edelleenkin kuntouttajien, sairasvoimistelijoiden opettajana ja valvojana. ”Laulamaan ryhdyin tositarkoituksella verrattain myöhään kolmissakymmenissä. Arvelen kuitenkin, että suuripalkeinen hengitystekniikkani, mahdollisuus väsymättömästi pitkän pitkiinkin legatokaariin, ratkaisevasti perustuu voimistelukoulutuksen pohjalle.” 

Samaisessa haastattelussa Ritva mainitsee lempisäveltäjäkseen Mozartin (myöhemmin lempisäveltäjä on vaihtunut Verdiksi). Italialaisten ja venäläisten mestarisäveltäjien musiikkiteatterihelmiä hän toteaa rakastavansa yli kaiken. Ritva kertoo myös syksyllä tulevasta konsertista Lontoossa ja kertoo kunnianhimoisen tavoitteensa osaltaan olevan lisätä sitä loistavaa mainetta, mikä suomalaisella säveltaiteella Brittein saarilla ja sen tärkeimmässä maailmanmetropolissa Lontoossa on. ”Tuohon tilaisuuteen yritän nostaa ja keskittää kaiken mahdollisen kuntoni ja kaiken täysikarjalaisen laulajaluontoni.” Haastattelun lopussa Ritva vielä kuvailee, että hänelle sopii karjalaisittain vaeltavan laulajalintusen, jonkun mielestä ehkä jotenkin juuretonkin, elämä. ”Koen tilanteen jopa onnellisena. Ja kun ei ole laulamista, on kuntoutettavia ja kuntouttajien kuntouttamista.”