Konsertillinen encoreja

Ritva ja näyttelijä-laulaja Laura Jurkka tutustuivat 90-luvulla, kun Jurkka tuli Ritvan lauluoppilaaksi. Teatterimaailmassa tyypillisesti lauletaan luonnonäänellä, ja Jurkan mukaan koulutettuja ääniä voidaan jopa pilkata tai haukkua. Niinpä Jurkankin suhtautuminen klassiseen lauluun oli vastahankainen työympäristön ollessa oopperakielteinen – ryhmästä ei tietystikään halunnut erottua. Jurkka oli kuitenkin käynyt oopperassa ja nähnyt Ritvan Aidana Savonlinnan Oopperajuhlilla. Hän vakuuttui Ritvan työmoraalista, antautumisesta tunteelle ja kullekin roolille sekä laulamisen hyvästä tekniikasta ja upeasta liikkumisesta. Jurkan mielestä Ritva on hyvä esimerkki siitä, että oopperalaulajat eivät ole huonoja näyttelijöitä.

Ritva, Laura Jurkka ja Heikki Pellinen Tampereella keväällä 2016

Naisia yhdistää suhteellisen myöhään aloitettu laulu-ura. Kenties siksi Ritva ei väheksynyt laulutunneille tullutta vähän päälle kolmekymppistä näyttelijää. Jurkka puolestaan päätti laskea kaikki defenssit alas ja alistua ilman selittelyä siitä, mitä näyttelijä voi tehdä tai ei voi tehdä. ”Olin niin nöyrä sen laulamisen edessä kuin vain voi olla.”

Jurkka kertoo esittäneensä vuosien aikana lukuisia kertoja itselleen kysymyksen, miksi hän laulaa ja kannattaako se. Lopulta kyse on kuitenkin uteliaisuudesta tai kutsumuksesta. ”Tarve saada sielunsa soimaan on ollut niin suuri, ettei vanha laulutapa tuottanut iloa ja tyydytystä ymmärretyksi tulemisesta.”

Laura Jurkka juontamassa Ritvan 80-vuotisjuhlakonserttia

Taiteilijoita yhdistää myös taito suhtautua asioihin ja itseensä huumorilla. Jurkka on muun muassa pitänyt konsertteja, joissa hän laulaa pelkästään ylimääräisiä numeroita, encoreja. Ajatus lähti Jurkalla siitä, että akateemisen opiskeluputken ulkopuolella vailla mainetta laulajattarena, hän voi liikkua harmaalla alueella, jossa ei juuri ole muita. Kihartimet, irtoripset ja vakuuttava ohjelmisto tuntuivat vierailta ja herättivät ajatuksen tehdä jotain ihan muuta. Konsertit olivat myös keino kääntää pettymys saavuttamatta jäävästä oopperaurasta voitoksi yhdistämällä huumori, näyttelijäntaidot ja stand-up. Lisäksi komiikka oli yksi tapa peittää kova esiintymisjännitys – flyygelin mutkaan kun piti mennä ilman roolin tukea. ”Konserttitilanteessa olet sinä, sinun yskäsi, sinun huono ryhtisi ja sinun muistikatkoksesi. Jos laulu menisi poikki, voisin vaikka näytellä pienen depression ja ylösnousun ja aloittaa uudestaan. Komiikka mahdollistaa sen.”

Aivan kuten opettajansa Mirjam Helin, myös Ritva seuraa aktiivisesti oppilaidensa esiintymisiä ja uraa. Alkuaikoina Jurkka sai Ritvalta konsertin jälkeen kortin, jossa luki: ”Kiitos kaikista, minkä soit!” Tämä oli tietysti viittaus kaikkiin soiviin ääniin. Kortin lähettäjänä oli Tyyne Alina Mökä. Kyseessä on lempinimi, joka on saanut alkunsa 60-luvulla Ritvan kiertäessä Mieskuoro Sirkkojen solistina. Kuoroa johti Einari Kropsu, joka johti Jyväskylässä myös oopperoita. Alina on Ritvan toinen nimi, ja Mökä viitannee ammattiin. ”En tiedä, mistä Tyynen keksivät, en tullut koskaan kysyneeksi. En kyllä tainnut olla kovin tyyni siellä,” Ritva nauraa. Nimi on jäänyt elämään vuosikymmeniksi.

Kuva Ritvasta opettamassa Joutsenon Taidekesässä 1987

Ritva on luonteeltaan tasaisen verkkainen. Jurkka puolestaan tekee nopeita päätöksiä ja intuitiivisia ratkaisuja. Naisten keskinäistä eroa kuvaa hyvin heidän ensimmäisen Venetsian matkansa viimeinen ilta Piazza San Marcon tunnelmallisessa kahvilassa. Ritva on rationaalinen, kun taas Jurkalle tunnelma ja visuaalisuus ovat tärkeitä. He tilasivat kaksi kuppia teetä, jotka valkotakkinen mies toi hopeisella tarjottimella, taitetuin servietein ja pienen naposteltavan kera. Jurkka nautiskeli muusikoiden soitosta ja ihasteli täysikuuta lumoutuneena. Samaan aikaan Ritva katsoi tarjottimella olevaa kuittia ja kauhisteli laskua.

Jurkan ollessa toista kesää Ritvan oppilaana Pieksämäellä Ritvalla ja Gustav Djupsjöbackalla oli konsertti Orivedellä. Ritvalla ei ole ajokorttia, joten hän pyysi Jurkkaa kuljettajaksi konserttimatkalleen. Ritva ei juuri juo alkoholia, mutta Jurkka tiesi Ritvan pitävän viskistä, jos jotain terävämpää ottaa. Jurkka osti pari minipulloa viskiä auton hansikaslokeroon. Paluumatkalla onnistuneen konsertin jälkeen Jurkka sanoi, että jos rouva taiteilija haluaa, kuljetusyhtiön puolesta löytyy baarivaunu hansikaslokerosta. Ritva oli hyvin otettu asiasta, avasi minipullon ja otti huikan suoraan pullon suusta. ”Tiesin, että se oli oikea veto. Pullollinen viskiä autossa!” Jurkka kertoo huvittuneena.

Toisella reissullaan Naantalin kylpylästä Helsinkiin Ritva ja Laura Jurkka joutuivat yhdessä peurakolariin. Peura lennähti istualleen auton konepellille ja siitä eteenpäin metsään. Kukaan ei onneksi loukkaantunut, eikä peura kuollut. Autonpeltiä kyllä meni lyttyyn, mutta Jurkka ehti onneksi jarruttaa peuran poukkoillessa. Jopa takapenkillä matkustanut Satukakku pysyi paikoillaan. ”Ritva ei paljon kiroile, mutta tuossa tilanteessa kenraalittarelta tuli hyvin lyhyt ja ytimekäs viisikirjaimen v:llä alkava kirosana. Se on ainoa kerta, kun olen kuullut Ritvan kiroilevan!”