Vuonna 1983 toteutui Ritvan kohdalla kenties jokaisen oopperalaulajan ja -laulajattaren haave – esiintyminen New Yorkin legendaarisen Metropolitan-oopperan lavalla. Suomen Kansallisooppera oli ensimmäinen ooppera, jonka Metropolitan kutsui esiintymään näyttämölleen. Vierailuohjelmistossa oli Joonas Kokkosen Viimeiset kiusaukset -oopperan ohella Aulis Sallisen ooppera Punainen viiva sekä Sibeliuksen musiikista koostuva konsertti.
 |
| Oopperalaulajat Jorma Hynninen, Taru Valjakka, Ritva Auvinen ja Jaakko Ryhänen |
Aamulehti 23.4.1983, Matti Tuomisto
”Metropolitan-oopperan nimellä on ainakin Suomessa suorastaan mystinen, jumalainen kaiku. Kansallisoopperan vierailun jälkeen ehkä sitäkin enemmän. Voidaan kysyä, miksi juuri Kansallisooppera sai kunnian vierailla ensimmäisenä kutsuttuna ja maksettuna oopperaseurueena Met’issä, perusluonteeltaan konservatiivisessa oopperatalossa, ohi Milanon La Scalan, Länsi-Berliini Deutsche Operin tai Lontoon Covent Gardenin.”
 |
| Ritva ja Jaakko Ryhänen Viimeisissä kiusauksissa |
Metropolitanin lava oli huomattavasti suurempi kuin Bulevardin oopperatalon tai niiden eurooppalaisten oopperatalojen lavat, joilla Viimeiset kiusaukset oli jo vieraillut. Myös katsomo oli aivan toista kokoluokkaa – Metropolitaniin mahtui yleisöä lähes 4 000 henkeä ja Helsingin silloiseen oopperataloon, Aleksanterin teatteriin, 550 katsojaa. Niinpä lavan mittasuhteisiin täytyi hakea tuntumaa tyhjässä teollisuushallissa. Suomen Kansallisoopperassa tuohon aikaan työskennellyt tuotantopäällikkö ja johtoryhmän jäsen Keijo Kupiainen oli järjestelemässä harjoitusolosuhteita vierailua varten. ”Pohdimme Viimeisten kiusausten ohjaajan Sakari Puurusen ja Punaisen viivan ohjaajan Kalle Holmbergin kanssa, että tarvitsemme simultaaninäyttämön. Onnistuin löytämään Pitäjänmäestä tyhjän teollisuushallin, joka oli betonista tehty kaikuisa pilariton tila. Halli siivottiin ja laitettiin harjoituskuntoon. Kaiut otettiin pois näyttämöverhojen ja samettien avulla. Siellä harjoitteli sitten koko vierailijajoukko – orkesteri mukaan lukien. Näyttämön rajat maalattiin lattiaan, ja muilta osin harjoiteltiin ilman lavasteita mielikuvituksen varassa. Ohjaukset pystyttiin siten tekemään niihin metreihin, mitä Metropolitanin lava oli.”
Viimeisissä kiusauksissa Paavo Ruotsalaisen roolia kantaesityksessäkin laulanut Martti Talvela joutui sairauden vuoksi perumaan osallistumisensa New Yorkin vierailulle, ja tilalle tuli Jaakko Ryhänen. Ensimmäisen kerran Ritva ja Ryhänen lauloivat samassa produktiossa vuonna 1969, kun Tampereen tuomiokirkossa esitettiin Händelin Messias. Ritva lauloi tuolloin teoksessa sopraanosolistina ja parikymppinen Ryhänen Tampereen Tuomiokirkon Kuoron bassoriveissä. Ensimmäinen yhteinen oopperaproduktio, jossa molemmat lauloivat solisteina, oli Tampereella vuonna 1975 Ahti Sonnisen ooppera Havruuva. Ritva oli kiinnitetty produktioon vierailijana ja Ryhänen lauloi teoksessa pienen roolin. Sen jälkeen parivaljakko lauloi yhdessä Viimeiset kiusaukset Suomen Kansallisoopperassa vuonna 1977 Ryhäsen laulaessa tuolloin kolmannen miehen roolin. Olavinlinnan lavalla kaksikko oli pari vuotta myöhemmin Verdin oopperassa Don Carlos, jossa Ryhänen lauloi munkin roolin ja Ritva Elisabetin roolin. Vielä ennen Metropolitania yhteinen produktio toteutui Suomen Kansallisoopperassa vuonna 1980, kun Ritva oli Lady Macbeth ja Ryhänen Banquo Verdin oopperassa Macbeth.
Kaksikko oli siis jo tottunut työskentelemään yhdessä, ja mahdollisuus laulaa Metropolitanin lavalla suomalaista oopperaa oli molemmille yksi uran kohokohdista. ”Emme ole pelkästään kollegoita, vaan meille on muodostunut syvä ystävyys. Nythän vietämme syntymäpäiviäkin yhdessä. Olin vuonna 2012 suuressa sydänleikkauksessa 18. päivä lokakuuta, joka on Ritvan syntymäpäivä. Minun piti olla tuolloin Ritvan 80-vuotisjuhlakonsertissa laulamassa, ja sanoin Ritvalle, etten pääsekään konserttiin. Jatkoin, että syy on kuitenkin niin hyvä, että jos jään henkiin, aletaan viettää yhteisiä syntymäpäiviä. Kun heräsin leikkauksesta, lauloin ensin itselleni Happy Birthday to me, panin kynttilän palamaan, ja sen jälkeen soitin Ritvalle syntymäpäiväonnittelut,” Ryhänen nauraa.
Ulkomaanreissut ovat läpi uran olleet Ritvalle jänniä ja antoisia. Oopperamaailman mekassa vierailu ei tehnyt tässä poikkeusta. ”Tietysti jännitti se, miten meihin ja teokseen suhtaudutaan – niin kuin kaikilla muillakin vierailuilla. Metropolitan sinänsä ei luonut lisästressiä. Olen aina tykännyt laulaa ulkomailla ja isoissa tiloissa. Jokainen esitys on joka tapauksessa aina jännittävä, onpa se missä tahansa.” Ison roolin laulamisessa vastuu on valtava ja tärkeintä on pysyä terveenä. New Yorkiin Ritva ei reissun aikana tutustunut. ”Ei siellä mitenkään voinut kierrellä kaupungilla, katsella nähtävyyksiä ja menettää energiaansa mihinkään muuhun. Olin täysin keskittynyt työhön.” Kupiaisenkin päällimmäinen muisto on, että vierailu oli työntäyteinen ja raskas. ”Muuta ei oikeastaan ole jäänyt mieleen kuin, että se suurin piirtein viikko, mikä siellä oltiin, meni minulla aika lailla nukkumatta.”
Rooli Metropolitanin lavalla oli Ritvalle unelmien täyttymys, vaikka se tapahtuikin vierailevan produktion puitteissa, eikä kiinnitettynä talon omaan produktioon. Ritva ei osannut ottaa paineita suuresta lavasta tai maineikkaasta talosta. ”Kyllä se oli unelmien täyttymys! Kun minulla ei ollut agenttia, en olisi päässyt sinne muuten laulamaan. Olen kokemuksesta iloinen ja onnellinen. Ei sitä varmaan silloin osannut edes ihan loppuun asti ajatella – keskittyi vaan täysin omaan tekemiseen.”
Viimeiset kiusaukset sai aikaan valtaisan aplodien vyöryn Metropolitanissa. ”En ollut koskaan aikaisemmin missään oopperatalossa kokenut sellaisia aplodeja, mitkä Viimeisten kiusausten viimeisen sävelen tauottua Metropolitanissa alkoivat. Olin kulisseissa seuraamassa esitystä ja aplodien myrskyn räjähtäessä kysyin paikalla olleelta sikäläiseltä näyttämöpäälliköltä pauhinan yli, että ’How did you like it?’ Hän otti minua olkapäistä kiinni, katsoi silmiin ja sanoi ’Keijo, believe me! You are real artists!’ Se jäi minulle mieleen,” Kupiainen kuvailee. Vierailun myötä teos sai näkyvyyttä ja nostetta kotimaassakin. Kupiainen iloitsee, että taso saatiin mitattua kansainvälisesti. ”Se oli kaikille juhlahetki, ja hype oli todella kova. Sellaista saa kokea harvoin!”
Aamulehti 28.4.1983
”Siinä ei yksi eikä kaksikaan kumarrusta riittänyt, kun newyorkilaisyleisö taputti käsiään ja huusi bravoota suomalaisen oopperan maihinnousulle Metropolitaniin.”
